Eilisen tekstin sekavuus oli taas jotain täysin typerää. Tänään varmaan jotain samaa luokkaa. Sori. Väsytti vaan niin paljon etten pystynyt edes ajattelemaan selkeesti. Tullu nukutuks taas kahen viimesimmän yön aikana yhteensä vähän päälle seittämän tuntia, mutta ei se mitään. Tänään ehkä jopa kuusi tuntia, jos nyt jaksaa vaivautua. Koulu koulu koulu, kuka nyt sen takia nukkuis? Ehkä järkevät ihmiset. Mutta en mä.

     Ja se siitä kapinoimisesta mutsia vastaan, kiltisti tyhjensin pesukoneen, vein roskat ja laitoin pyykit. Ja lupauduin palauttamaan pullot huomenna... Mä olen heikko saamaton paska. Iskä ei enää edes sano mulle hyvää yötä. Mutsia ei oo enää vuosiin kiinnostanu. Ehkä mä jaksan vielä vähän aikaa, ainakin mun synttäreihin asti.

     Neiti Mia tuli tänään käymään. Oli mukavaa ja siskon synttärien leivosten jämät ja karkit tuli syötyä yhdessä, pitkästä aikaa. Mutta kuten aina ennenkin ahdistus kävi liian suureksi. Ei muuta kuin tyhjentämään itseni.

Valitettavasti se ei nyt ihan onnistunu. Aika nopeasti mun rintakehää rupes puristamaan hirveästi. Tuntu siltä että mun keuhkot olis puhkaistu ja ne painuis kasaan. Yritin nopeesti siivota ja päästä takasin olohuoneen sohvalle makaamaan. Hyi hemmetti se oli inhottavaa. Vielä tunti tän jälkeen mua oksetti ja vatsaan alko sattumaan. Ehkä tää säikäytti mua tarpeeksi etten enää oksentelis. <- valheita, en mä Miasta voi irti päästää.

xxx

     Ehkä mun ei kuulu elää. Ehkä sen takia mä haluan kuihduttaa itteni kuoleman partaalle, ehkä sen takia mä haluaisin elämän joka bilettämisen, varastamisen ja huumeiden lomassa tappais mut. 

     Mä haluun tehä niitä virheitä joita normaalit teinit tekee, ei sellasia niinku terveyteni hukkaan heittäminen koska oksentelen. Mun suurin toive laihuuden jälkeen on bilettää, juoda ja tehä mitä ikinä mä haluan piittaamatta mun vanhemmista. Ne on kontrolloinu mun koko elämää, jokaikistä pienintäkin yksityiskohtaa ja mä en vaa enää jaksa sitä. Mutsin valitus ja huutaminen ei muuten enää satuta mua. Mä haluan rikkoo niitten vallan ja murtaa tän vankilan palasiks jotka mä heitän mutsin ah niin kauniiseen naamaan. Ja sen jälkeen mua ei enää kiinnosta. Mä yritän olla mahollisimman onnellinen joten älä yritäkkään tulla mun tielle.

#TeenageRebelWhoDoesNotGiveaFuck

xxx

I don't look like I'm dying but why do I feel this way?

     Mulla on niin kylmä ja heikko olo. Muttakun en mä ole laiha, kyllä mun läskivuorten pitäisi vielä jaksaa työntää mua eteempäin. Mä en ymmärrä enään. Kyllä mä tajusin sillon kun oksensin kaiken että heikotti ja meinasin pyörtyä koko ajan vaikken ollut laiha, mutta en nyt. Miksi tää tapahtuu mulle? Mä vaan halusin olla kaunis ja hyväksytty.

     Hyväksytty mä en varmaan koskaan tule kuitenkaan olemaan. Isovanhemmat on tunkemassa mua lääkikseen, iskä haluaa musta diplomaatin ja mutsi asianajajan tai vaan jonkun joka ei saata sitä huonoon valoon. Eikä ketään kiinnosta kuka mä oikeasti olen. Taas mä valitan turhasta, anteeks. Mulla sentään on mahollisuudet siihen mihin mun vanhemmat mut haluaa. Ei pitäisi valittaa, anteeks.

On varmaan väärin haluta joutua sairaalaan. On varmaan väärin haluta olla kuoleman partaalla.

xxx

I lost myself somewhere during this journey

     Mä olen vaan niin heikko. Tänään fyysisestikkin, ei jalat vaan jaksa kantaa. Kädet tärisee ja meinaan nukahtaa bussiin työpäivän jälkeen. (Oon siis jo toista viikkoo TET:ssä jos oon unohtanu mainita.) Ehkä osasyyllinen se että nukuin viimeyönä kuus tuntia ja sitä edellisenä kolme. Tänään ehkä seittämän, jos aion pystyä jo tunnin päästä nukahtamaan. Ja se on hyvin epätodennäköistä. 

     Ainiin, tänään oli mun siskon synttärit. Joo olihan se kivaa ja mä en tehnyt kakkua vaan suklaa fondanteja. "Joko sä unohdit miten tuijotit läskiä reisiäs kaks tuntia kun sun olisi pitänyt kuunnella siellä kokouksessa." Inhotus mikä määrä suklaata, rasvaa, läskiä niissä on. Ja silti mä söin sen, koko jutun. "Ehditkö jo olla miettimättä sitä kuinka paljon läskimpi sä olit sitä naista töissä, oletko sä tosissasi syömässä ton ja työntämässä sen sun vatsaan?!?" 

xxx

Behind the curtains of secret on the stage of death I try to dance the ballet of ana

     Mä haluan päästä irti ja parantua. 

Mä haluan kuihtua pois ja kadota. Haluan syödä silloin kun on nälkä ja katsoa peiliin ilman katumusta. 

Mä en halua laittaa yhtään mitään suuhuni, mä haluan olla luuprinsessa.

     

Baletti oli ennen koripalloa suurin osa mun elämästä. Joka hemmetin päivä mä ihmettelen miksi mä lopetin ne molemmat ja annoin itteni kaatua kokonaan anan käsiin.

xxx

I feel like such a disappointment

     Mä haluan takaisin juttelemaan niille ihmisille jotka ymmärsi mua ja tajus kuinka vaikeita mun päivät on. Instagramissa mulla oli oma maailma johon mä pystyin katoamaan, mä sain hetkeksi tukea siihen että jaksais edes yhen päivän lisää. Mun tukiverkosto katos samalla kun ne typerät ihmiset poisti mun tilin. Joo, kuulostan ylidramaattiselta mutta mä oikeesti olen romahtamaisillani koska en pysty puhumaan kenellekkään. Kuinka kauan mä jaksan vielä?

xxx

I thought I could fly so why did I drown?

Paino : läski

Viiltelemättä : 3 päivää + 23 tuntia

Laiska väsynyt minä joka ei enää jaksa yrittää.

(alotan mary katen ensi maanantaina)

xxx

Why do I try when I know I'm going to fall?

     Mä en jaksa enää mutsia. En jaksa elää neljän seinän sisällä, oon saanut tarpeekseni kiltin leikkimisestä. Mä en vaan enää pysty tähän. Piti mennä A:lle yöksi, H olisi ollut myös siellä. Mutta ei tietenkään. Kun mä onnistuin vihdoin työntämään tän tyypin pois mun päästä edes hetkeksi jotta voisin taas nähdä bestiksiä, siskoja, ei se tietenkään käy. En ole varmaan kahteen kuukauteen ollut kenenkään kanssa ulkona ja nyt käytiin leffassa. Olihan se kivaa mutta itkin noin tunnin verran ennen leffaa koska mutsi peru yön muualla. Ja syykin sillä oli niin mahtava, "kyllähän se tiedetään millaisiä ne kaksi ovat yhdessä, et sinä kuitenkaan saisi nukuttua. Kyllähän ne ihan hyvin kahdestaan pätjäävät. Jos siellä olisi vain toinen niistä niin pääsisit mutta et kun teitä on kaikki paikalla"

....

Et voi vittu olla tosissas. Ne on mulle niinku siskoja ja sä kiellät mua olemasta niitten kanssa tollasin syin. Kiitti vaan taas mutsi, kiitti siitä että ajattelet taas jotain muuta kuin itteäs ja sitä etten mä nolaa sua. Mäki sua mutsi.

xxx

so sorry that I'm a fuckup

     Anteeks vielä siitä etten oo kirjotellut taaskaan. Ja sille jollekkin joka ehkä on joskus toivonut että mä olisin nyt lopun elämääni vapaa viiltelystä tuotan pettymyksen. Yli kaks kuukautta, pisin aika alottamisen jälkeen kun en ole yhtään haavaa tehnyt. Ja nyt mä sitte viimeyönä tyrin kaiken. Lisää arpia käsiin, eihän ne mitään haittaa. Ja ne on niin pieniä, en uskaltanu tehdä syvempiä kun noitten on pakko parantua. Äiti ei saa huomata mitään.

Oon inhottava läskikasa joka ei yritä läheskään tarpeeks. Tänään ohjelmassa kalorien polttamiseksi oli bodypumpia ja rappusten juoksemista ylös ja alas. En tehny kyllä läheskään tarpeeksi.

     Kumpa tää kaikki vois vaan kadota. Kumpa mä voisin vaan kadota.

( mitäss? tää on jo outoa, mun teepussi arvaa mun ajatukset -.- )

xxx

My heart is beating but does that really mean I'm alive?

     En ole taaskaan kirjoitellut. Ideana oli iloisempi postaus siitä kuinka olen nyt paremassa kunnossa ja pää on kasassa, piti myös puhua fiftari tyylistä johon olen rakastunut. Mutta eipä tietenkään. Romahdus ja toivon katoaminen ovat olleet tämän iltapäivän ohjelmassa.

     Leivoin taas pitkästä aikaa ja mihinkäs muuhunkaan se voisi johtaa kuin ahmimiseen ja kontrollin menettämiseen. Istuin sitten vartin vessan ovella tuijottamassa en mihinkään, huonovointisena odottamassa päätöksenteon valmistumista päässä. Menin istumaan takas olohuoneeseen ja vihasin itteäni. Läski paska minä. Ei mitään itsehillintää. Haluan taas oksentaa ja olla syömättä, haluan takaisin sen kropan joka mulla joskus oli. En mä pysty elämään tässä ihraläjässä. Mä yritän parhaani selviytyä kohti kesää, mutta tämä ei ole elämistä. Rämmin päivästä toiseen yrittäen vakuuttaa itelleni että kaikki on kunnossa, mä oon ihan fine. Ja sit tulee romahdus. Mä en kestä enää tätä. Milloin mä saan luvan luovuttaa?

     Mulla on yksi kysymys sille ihmiselle joka mä olin 13 vuotiaana; miksi sä olit niin tyhmä ja antauduit analle?

xxx

I've lost my friends again, and it was my fault.

     "Minä olen se tyttö. Se tyttö kenestä sinä et olisi ikinä uskonut. Se tyttö joka oli aina niin viisas, täydellinen. Se tyttö joka näytti kaikille mihin tuli pyrkiä. Tyttö joka nauroi ja hymyili, osallistui niihin hulluihinkin ideoihin. Miten se tyttö voisi langeta johonkin tällaiseen? Ei se tyttö voi olla masentunut, viillellä tai itkeä itseään uneen. Ei se tyttö vietä päiviään ahmimassa, oksentamassa ja itseään vihaamassa. Ei se nyt ainakaan unelmoi kuolemasta. Väärin. Minä olen se tyttö. Ja minä olen surullinen."

Kirjotin ton joulukuun alussa. Ennen kun mutsi oli alkanut epäilemään mitään. Sillon kun oksentelin kaiken ruuan, bulimia oli pahimmillaan. Tajusin tänään sen minkä mutsi ja ana on halunnu mun ymmärtävän, mun bestikset ei kuulu olla mun bestiksiä enää. Se satuttaa. H ja A (kutsun niitä tästä lähtien H ja A) on selvästi jättäny mut pärjäämään yksi vaikka ne muuta väittää. En mä enää kuulu siihe mukaan. Se on ollu varmaa jo pitkää, mä en oo vaa pystyny myöntämää sitä. Ei voi mitään. Nyt kukaan ei oo ainakaan pystäyttämässä mua. Kukaan ei voi enää estää mua.

xxx

What if it's all true? What if I really do deserve this? What would you say?

     "Terveisiä vankilasta! Täällä on ihan hirveää. Ruokaa tarjoillaan liian vähän ja ei pysty edes nukkumaan. Vartijat laittaa meidät uudestaan ja uudestaan stressaaviin tilanteisiin jotta pysyisimme kuuliaisina. Mutta me saadaan myös palkintoja! Ja kilpailu palkinnoista on tosi kova. Kyllä mä vielä voitan muut. Harmillista on se että vaikka meille kaikille on jo luettu elinkautiset, ne jotka on saanut eniten palkintoja saa kuolemantuomiot. En ymmärrä, vielä ainakaan. Urheilua järjestetään myös paljon. Tuntuu vaan välillä todella yksinäiseltä kun perhe ja ystävät on pitänyt unohtaa. Ei se kuitenkaan haittaa, mä ansaitsen tämän. Senhän takia mä täällä olen. Niinhän?"

^ Ana ja Mia. Mun yhestä tekstinpätkästä.

Koko yö tulee varmaan taas valvottuu. Läksyihin en oo taaskaan koskenu ja muutenki kaikki tekemättä. Päädyn sitte varmaan iskälle TETtiin. Ja perun vapaaehtosen hissan tutkielman. Ja saan mantsan aineesta kutosen. Hyvää työtä minä! Ei ihme että mutsi ja iskä kohtelee mua niinku olisin yheksän. Nukkumassa pitäis olla ennen kymmentä, herkkuja vaan lauantaisin ja ah, Girl Code on ihan väärä ohjelma mulle, menisin mieluummin siskon kanssa laskemaan pulkkamäkeä... Excuse meh?! Mä oon parin kuukauden päästä viistoista, meen riparille ja saan mopon. Mun kuuluu ottaa jo oma elämäni haltuun, saa mua ohjata muttei pakottaa. Kyllä mä tiedän että oon sekasin, ei mua väkisin tarvii pehmustettuun huoneeseen ruveta tunkeen.

xxx

Every thought is a battle, every breath is a war and I don't think I'm winning anymore.

     Yksi haluaa kuolla ja toinen on varma selviytymisestään. Mä en enää tiedä mitä mä toivon. Oon hukassa, kuka mä edes olen? Stressitasot on taas korkeimmillaan ja just sillon kun pitäisi toimia ja pystyä tekemään kaikki mä luhistun. Ahdistus iskee ja aivot pysähtyy. Mitä tapahtuu? Haluun olla laiha, haluun parantuu. Miksi, milloin, täh? Pitikö mun tääkin muistaa? Ripari, koulu, partio, mopokortti, TET, plus kaikki muu. Murrun ja taivun, en mä jaksa enää. Voisko joku ottaa tän kaiken pois ja päästää mut vapaaks?

     Saanko mä alottaa alusta? Laihdun, läskistyn. Oksettaa. Mun reidet inhottaa ja vatsasta en halua edes puhua. Millon mun käsistä tuli näin paksut? Henkinen suorituskyky, nolla.

xxx

Älä mene sovinnolla

     Herään taas miettimään omas typeryyttäni. Olis mun pitänyt tietää paremmin, jos jonkun niin mun. Kyllä mun olis pitänyt huomata että tää kaikki on valetta. Anorexian ja bulimian valheita. Miten mä edes onnistuin olemaan niin tyhmä, idiootti. Niin tyhmä että lankeen tällaseen. Ei ei ei ei. Nyt oon jumissa tässä paskassa eikä mulla edes ole mitään kunnon ongelmaa. Vajaaälynen kun olen. Monilla muilla paljon paljon huonommin asiat ja mä täällä valitan. Ei monet saa edes ruokaa joka päivä ja mä tuhlaan sitä, heitän sen roskiin, viemäriin tai en vaan suostu syömään. Mikä mun ongelma on? Miksi mä en voi elää?

"Älä nukahda siihen hyvään yöhön sovinnolla"

Mä en enää aio taipua. Lupaan nyt että joku päivä oon vapaa, en anna enää muiden valheiden saada mua.

xxx

I'm so scared to give away every little secret I hide behind

     Anteeksi kaikki jotka ootte mun juttuja lukeneet. <3 En ole kirjotellut kun henkinen jaksaminen rohmahti. Nukkuminen öisin on lähes mahotonta ja stressitasot niin korkeet kuin voi olla. Ahistaa kaikki ja ei mikään.

     Tänään tullu syötyä todella paljon, inhotus minä. Puuroa, puolikas suklaakevy, salaattia, paljon leivoksia (ainakin 7) ja porkkana. Hyihyihyi. Enkä oksentanut kertaakaan. Läskistyn, pullistun ja paisun kunnes räjähdän tästä kaikesta läskin määrästä. Vaatteet ei kohta mahu päälle ja läskimakkarat heiluu. Tukkireidet höllyy kävellessä. Kukaan ei jaksa enää nostaa mua ja kaikki alkaa vihaamaan. Oon ainakin sekasin mutta enkai hullu?

     Ja ystävänpäiväkin tänään. En mä halua viettää ystävänpäivää, se tuntuu pahalta kun olen viime viikkojen ajan eristaytynyt kaikista mahollisimman hyvin.

Mä oon pettänyt ne kaikki. Ei ne mua halua, ja ei ne edes mua tunne. Ne ei tiedä mitään tästä pimeästä paskasta. Niillä ei oo hajuakaan mikä mä oon.

     Mun päässä pyörii kokoajan miljoona ajatusta ja en pysty keskittymään muuhun. Haluan olla paras mutten jaksa. I'm overthinking, all the time. Öisin ja aina kun jään yksin nää ajatukset saa ylivoiman. Ne hyökyy mun yli, kuin aallot tehtävänään hukuttaa mut. Onko parempi tapella henkensä puolesta jokaisen sekunnin ajan, vai saako jo painua pinnan alle? Onko mulla lupaa tehä sitä? 

     (Se ruokapostaus tulee hiihtoloman jälkeen)

xxx

There was a huge fight, I lost.

     Joka kerta kun mä vajoan pohjalle siitä löytyy merkintä mun päiväkirjasta. Lueskelin uusinta päiväkirjaani jonka ostin viime marraskuussa. Oon pudonnu aika monta kertaa. Ja taas sitä mennään. Itsemurha pyörii mun ajatusten reunoilla ja päätetty on taas kerran että kuukausi eletään pelkillä esansseilla ja kalorittomilla myrkyillä. Viime yönä olin vähällä repiä ranteet kappaleiksi, onneks en kuitenkaan. Hullua. Jotenkin tän kaiken keskellä mä yritän vakuuttaa itelleni että mullahan menee paremmin kun aikoihin. Ja melkein oon siinä onnistunu.

     Mä vaan haluan olla laiha, ilonen, normaali ja silti täydellinen. 

     Oon menettänyt uskoni ihmisiin, taas kerran. Ne tekee anoreksiasta ja viiltelystä pelkän vitsin. Se että jollain väitetään olevan anoreksia sen takia ettei kerran syö kouluruokalassa on niin hauskaa. Ja jos jonkun koe menee huonosti tai opettaja antaa paljon läksyjä niin joku heittää kommentin "cut cut". Ja kaikki nauraa. Pitäisivät vaan ne turpansa kiinni kun eivät tiedä millasta helvettiä elämä voi olla. Hyvähän niitten on vitsailla kun ei ole kukaan kokoajan huutamassa niille kuinka arvottomia ja läskejä ne on. Antaisivat vaan olla.

xxx

Feeling better...or not?

     Viime ilta/yö oli paras ikinä. Mä unohdin kaiken ja me vaan tanssittiin. Oltiin mun kaverin kanssa yhessä tapahtumassa bilettämässä. En vaan pääse yli siitä kuin ihana tunne se oli. Bileet! Se oli täydellistä. En olis voinu edes kuvitella miten hauskaa meillä tulis olemaan. Pari muutaman vuoden vanhempaa jätkääki tuli juttelee meille. Luuli meitä niitten ikäsiks. Ja kaikki ilman alkoholia! Saavutus. Paras ilta pitkään, pitkään aikaan. Vielä aamullakin bilefiiliksissä.

     Toisaalta rupesin tänään miettimään tän koko jutun järjettömyyttä (taas kerran!). Päivällä mulla saattaa olla jopa ihan ok olo ittestäni, mutta sillä sekunnilla kun mut jätetään yksin ilman häiriöitä viha on suunnaton. Miten mä olen saattanu päästää itteni näin läskiksi?!? Miten... Yöt on ihan hirveitä. Jos en kato kolmeen asti kännykkää tai lue jotain niin pyörin sängyssä tunteja inhoten itteäni. Tai sitten kuuntelen mutsin ja faijan riitelyä alhaalla, kuten taas tänään. Nekin vois opetella nielemään vihansa niinku ne mulle on opettanu. No jaa.

     Ja ruoka postaus on tulossa, en oo ehtiny/jaksanu (LAISKA!) vaan vielä ottamaan kaikista kuvia.

xxx

You never care about me, so why should I care about me?

     En oo taas kirjotellut kun en vaan jaksa. (Anteeks.) Päivät matelee eteempäin samanlaisina, tylsinä ja tarpeettomina. Ainoan vaihtelun tuo onko bestis vihanen vai ei. Mun päivät menee yleensä näin:

 -herään aamulla ja syön ehkä jopa aamupalan (yritän skipata)

 -kävelen kouluun

 -hymyilen, nauran, olen kunnossa

 -himaan ja istun sohvalle (, ja nukahdan joskus)

 -mieli huutaa RUOKAA! (ei sais ahmia)

 -mutsi saapuu himaan, ehkä iskäkin

 -kännykkä, musaa ja nukkumaan

...

ei frendejä, ei mitään elämää tän sairauden ulkopuolella. Toisin mä onnistun kaikki muut vakuuttamaan, jos vaan vois ittensäkki niin helposti.

Sain maanantaina sen papillooma-virus rokotteen ja käsi on hemmetin kipee vieläkin. Se terkkari ahistaa mua. Pelottaa jos se huomaa jotain. Näin muuten siellä terkkarin seinällä yhen lapun jossa oleva runo oli niin totta ku o mahollista:

Meijät on unohettu. Eihän siinä mitään, kunhan ne vaan sitten lupaa löytää kaikki uudestaan.

xxx

I'm not crazy. My reality is just different than yours

     Mutsi on ihan sekasin. Se väittää että mulla on syömishäiriö. Ja nyt se sanoo että koko perhe menee dieetille. Selvä...? Joko se uskoo mua, tai sitten se vaan tietää että jos joku ei oo potkimassa sitä persuksille niin se luistaa säännöistä. Tai todennäkösesti molemmat. Se on kuulemma varannut ajan jollekkin ravitsemusterapeutille. Sunnuntaista lähtien tämä perhe on menossa kohti terveellistä elämäntapaa, kai. Ja iskä lähtee huomenna kiinaan työmatkalle. Miten mun on tarkotus jaksaa mutsia yksin. Ja mulla on huomenna koulua, jippii -.- 

     Tää koko juttu terveellisestä elämisestä on menny ihan hulluksi ympäri maailmaa. Kaikki vihaa itteensä, kukaan ei syö oikein. Standardit vaihtelee, eikä kukaan oo samaa mieltä yhtää mistään. Ihmiset menee dietiltä toiselle, välissä syöden kaikkee mahdollista. Missä vaiheessa syömisestä tulee ongelma, kysyy ne joilla ei syömishäiriötä oo ollu. Mä kysyn, kuka syömiseen normaalisti suhtautuu? On typerää kysyä keillä on ongelma kun kaikki ihmiset jotka sä tänäänki oot nähnyt, ei oo täysin tyytyväisiä. 

     Ja syömishäiriöissä, itelläni ja oon huomannu että monella muullakin, aluksi sulla on se terve puoli taistelemassa sairasta vastaan. Myöhemmi, kuten mulla nyt, taistelussa on eri puolet mu syömishäiriössä. Minä itse oon vähän niinkuin ulkopuolisena seuraamassa tilannetta. Anoreksia / bulimia / urheiluhullu. En halua syödä mitään / haluan syödä kaiken ja oksentaa / pitää syödä juuri sen verran että jaksaa tehä hyvää työtä salilla. Paastoapaastoapaastoa / syöoksennasyö / juoksejuoksejuokse. Mun elämää kontrolloi niiden käskyt ja se että sun oma pääs tappelee ittensä kanssa, se on hankalaa.

xxx

Oh darling, what have you done...

     Ja siinä se taas meni, yli puolitoista kuulautta turhaa taistelua. Viime yönä stressi oli paha, ahdistuneisuus ylitti kaikki maholliset rajat ja paniikkikohtaus tuloillaan, päätin sitten taas tarttua terään. Ranteet vaan auki, niinku jotkut sanoo. Mitä mä taas menin tekemään... Ei noi edes ollu syviä, enemminki naarmuja jotka vuosi vaan vähän verta. Ennen ne oli paljon syvempiä. Välillä se oli pelottavaa kuinka paljon mun reisistä tuli sitä verta. 

     Mä rakastan sitä tunnetta, rauhaa joka työntää kaikki muut ajatukset pois. Ei mitään muuta kuin se veri ja kipu, ei mitään muuta. Tänäänkin mä tunnen ton hirveen möykyn mun päässä. Se vaan kasvaa ja kasvaa kunnes mä tapan sen. Pää on ylikuormitettu, kokeita, ruokaa, lekille, lahjat piti ostaa, sovi leffa, suunnittelukokous..... sammuttakaa joku mun aivot. Ainoo pause-nappi on haavat. 

^mä haluun ajatella että tää on mun taidetta. En mä osaa maalata tai piirtää, kuvia mä osaan ottaa, itteäni mä osaan vahingoittaa.

xxx