There was a huge fight, I lost.

     Joka kerta kun mä vajoan pohjalle siitä löytyy merkintä mun päiväkirjasta. Lueskelin uusinta päiväkirjaani jonka ostin viime marraskuussa. Oon pudonnu aika monta kertaa. Ja taas sitä mennään. Itsemurha pyörii mun ajatusten reunoilla ja päätetty on taas kerran että kuukausi eletään pelkillä esansseilla ja kalorittomilla myrkyillä. Viime yönä olin vähällä repiä ranteet kappaleiksi, onneks en kuitenkaan. Hullua. Jotenkin tän kaiken keskellä mä yritän vakuuttaa itelleni että mullahan menee paremmin kun aikoihin. Ja melkein oon siinä onnistunu.

     Mä vaan haluan olla laiha, ilonen, normaali ja silti täydellinen. 

     Oon menettänyt uskoni ihmisiin, taas kerran. Ne tekee anoreksiasta ja viiltelystä pelkän vitsin. Se että jollain väitetään olevan anoreksia sen takia ettei kerran syö kouluruokalassa on niin hauskaa. Ja jos jonkun koe menee huonosti tai opettaja antaa paljon läksyjä niin joku heittää kommentin "cut cut". Ja kaikki nauraa. Pitäisivät vaan ne turpansa kiinni kun eivät tiedä millasta helvettiä elämä voi olla. Hyvähän niitten on vitsailla kun ei ole kukaan kokoajan huutamassa niille kuinka arvottomia ja läskejä ne on. Antaisivat vaan olla.

xxx

Feeling better...or not?

     Viime ilta/yö oli paras ikinä. Mä unohdin kaiken ja me vaan tanssittiin. Oltiin mun kaverin kanssa yhessä tapahtumassa bilettämässä. En vaan pääse yli siitä kuin ihana tunne se oli. Bileet! Se oli täydellistä. En olis voinu edes kuvitella miten hauskaa meillä tulis olemaan. Pari muutaman vuoden vanhempaa jätkääki tuli juttelee meille. Luuli meitä niitten ikäsiks. Ja kaikki ilman alkoholia! Saavutus. Paras ilta pitkään, pitkään aikaan. Vielä aamullakin bilefiiliksissä.

     Toisaalta rupesin tänään miettimään tän koko jutun järjettömyyttä (taas kerran!). Päivällä mulla saattaa olla jopa ihan ok olo ittestäni, mutta sillä sekunnilla kun mut jätetään yksin ilman häiriöitä viha on suunnaton. Miten mä olen saattanu päästää itteni näin läskiksi?!? Miten... Yöt on ihan hirveitä. Jos en kato kolmeen asti kännykkää tai lue jotain niin pyörin sängyssä tunteja inhoten itteäni. Tai sitten kuuntelen mutsin ja faijan riitelyä alhaalla, kuten taas tänään. Nekin vois opetella nielemään vihansa niinku ne mulle on opettanu. No jaa.

     Ja ruoka postaus on tulossa, en oo ehtiny/jaksanu (LAISKA!) vaan vielä ottamaan kaikista kuvia.

xxx

You never care about me, so why should I care about me?

     En oo taas kirjotellut kun en vaan jaksa. (Anteeks.) Päivät matelee eteempäin samanlaisina, tylsinä ja tarpeettomina. Ainoan vaihtelun tuo onko bestis vihanen vai ei. Mun päivät menee yleensä näin:

 -herään aamulla ja syön ehkä jopa aamupalan (yritän skipata)

 -kävelen kouluun

 -hymyilen, nauran, olen kunnossa

 -himaan ja istun sohvalle (, ja nukahdan joskus)

 -mieli huutaa RUOKAA! (ei sais ahmia)

 -mutsi saapuu himaan, ehkä iskäkin

 -kännykkä, musaa ja nukkumaan

...

ei frendejä, ei mitään elämää tän sairauden ulkopuolella. Toisin mä onnistun kaikki muut vakuuttamaan, jos vaan vois ittensäkki niin helposti.

Sain maanantaina sen papillooma-virus rokotteen ja käsi on hemmetin kipee vieläkin. Se terkkari ahistaa mua. Pelottaa jos se huomaa jotain. Näin muuten siellä terkkarin seinällä yhen lapun jossa oleva runo oli niin totta ku o mahollista:

Meijät on unohettu. Eihän siinä mitään, kunhan ne vaan sitten lupaa löytää kaikki uudestaan.

xxx

I'm not crazy. My reality is just different than yours

     Mutsi on ihan sekasin. Se väittää että mulla on syömishäiriö. Ja nyt se sanoo että koko perhe menee dieetille. Selvä...? Joko se uskoo mua, tai sitten se vaan tietää että jos joku ei oo potkimassa sitä persuksille niin se luistaa säännöistä. Tai todennäkösesti molemmat. Se on kuulemma varannut ajan jollekkin ravitsemusterapeutille. Sunnuntaista lähtien tämä perhe on menossa kohti terveellistä elämäntapaa, kai. Ja iskä lähtee huomenna kiinaan työmatkalle. Miten mun on tarkotus jaksaa mutsia yksin. Ja mulla on huomenna koulua, jippii -.- 

     Tää koko juttu terveellisestä elämisestä on menny ihan hulluksi ympäri maailmaa. Kaikki vihaa itteensä, kukaan ei syö oikein. Standardit vaihtelee, eikä kukaan oo samaa mieltä yhtää mistään. Ihmiset menee dietiltä toiselle, välissä syöden kaikkee mahdollista. Missä vaiheessa syömisestä tulee ongelma, kysyy ne joilla ei syömishäiriötä oo ollu. Mä kysyn, kuka syömiseen normaalisti suhtautuu? On typerää kysyä keillä on ongelma kun kaikki ihmiset jotka sä tänäänki oot nähnyt, ei oo täysin tyytyväisiä. 

     Ja syömishäiriöissä, itelläni ja oon huomannu että monella muullakin, aluksi sulla on se terve puoli taistelemassa sairasta vastaan. Myöhemmi, kuten mulla nyt, taistelussa on eri puolet mu syömishäiriössä. Minä itse oon vähän niinkuin ulkopuolisena seuraamassa tilannetta. Anoreksia / bulimia / urheiluhullu. En halua syödä mitään / haluan syödä kaiken ja oksentaa / pitää syödä juuri sen verran että jaksaa tehä hyvää työtä salilla. Paastoapaastoapaastoa / syöoksennasyö / juoksejuoksejuokse. Mun elämää kontrolloi niiden käskyt ja se että sun oma pääs tappelee ittensä kanssa, se on hankalaa.

xxx

Oh darling, what have you done...

     Ja siinä se taas meni, yli puolitoista kuulautta turhaa taistelua. Viime yönä stressi oli paha, ahdistuneisuus ylitti kaikki maholliset rajat ja paniikkikohtaus tuloillaan, päätin sitten taas tarttua terään. Ranteet vaan auki, niinku jotkut sanoo. Mitä mä taas menin tekemään... Ei noi edes ollu syviä, enemminki naarmuja jotka vuosi vaan vähän verta. Ennen ne oli paljon syvempiä. Välillä se oli pelottavaa kuinka paljon mun reisistä tuli sitä verta. 

     Mä rakastan sitä tunnetta, rauhaa joka työntää kaikki muut ajatukset pois. Ei mitään muuta kuin se veri ja kipu, ei mitään muuta. Tänäänkin mä tunnen ton hirveen möykyn mun päässä. Se vaan kasvaa ja kasvaa kunnes mä tapan sen. Pää on ylikuormitettu, kokeita, ruokaa, lekille, lahjat piti ostaa, sovi leffa, suunnittelukokous..... sammuttakaa joku mun aivot. Ainoo pause-nappi on haavat. 

^mä haluun ajatella että tää on mun taidetta. En mä osaa maalata tai piirtää, kuvia mä osaan ottaa, itteäni mä osaan vahingoittaa.

xxx

Feeling skinny? Oh hell no, I want to be drunk!

klo 00:22

     Päästiin mun kaverille. Mut ei ollu juomia. Saatana, oma puolen desin limoncello/vodka sekotus piti riittää. Ei se ehkä mitään. Oon mä kuitenki ilosempi kun eilen tai ilman mitään alkoholii. Hitonhitonhitto... haluun humalaan. Siinä tilassa ei kiinnosta yhtään mikään vitun päänsisänen ongelma, haluun vaan juhlia. (Anteeks mun kiroilusta mut en vaa jaksa)

edit klo 23:16

     Itseinhoa joka ei lopu. Kävästiin juoksemassa noin kolmen aikaan yöllä pihalla. Mäki olin mukana, huusin ja nauroin mut kuulemma oon silti aina se kiltti tyttö. Alkaa ottaa seki päähä. Oon aina SE kiltti tyttö/melkein jo aikuinen, kaikki sanoo niin. Mun vanhemmat, isovanhemmat, kaikki saatanan aikuiset ja mun kaveritki. Ainoo joka tietää ees jotain totta musta on minä. Mäkään en perkele kaikkee tiiä. Mut sen tiiän et jos ei olis tätä päähänpinttymää täydellisyyden pakosta nii en olis enää kiltti. Niitä pelottais jos ne tietäis yhtää mitään.

 ^päiväkirjasta tänään aiemmi

     Elinkautinen on hyvä sana kuvaamaa tätä. Vaik kuinka parantuis, joutuu silti koko loppuelämänsä pitämää huolta siitä ettei mee dieetille tai että äänet ei ota uudestaan haltuun. Ja ei välttämät parannu.

(thinspo, älä mee enää alas jos et haluu nähä)

 { mä en tietenkään oo noissa kuvissa mut siis kaikki mun editoimia }

xxx

AHDISTAA

Osaako kukaan auttaa? Hei. Sä siellä, tiedätsä miten tästä pääsee pois? Joku auttakaa mua. Miten pääsen pois... Hei. Kukaan? Mä. En. Pysty. Tähän. Ahdistaaahdistaaahdistaa. Ei pysty enää olemaan ilman sitä perkeleen terää... joku hei...

 auta mua

2014 is a New beginnig, you can chan - forget it

     Uusi alku, uusi mahollisuus lopettaa tää hulluus. Nii varmaan. Ei kiinnosta pätkääkään. Koko viime vuosi meni sumussa.  Tää vuosiki alkanu ihan hemmetin hyvin. Huomiset bileet ei ehkä järjesty ja mutsi huomas arvet mun reisissä. Bravo! Henkisesti romahin ku sain kaverilta viestin että ei ehkä saadakkaan sen kämppää käyttöön. Olin nii odottanu että kaikki olis hyvin edes yhen yön ajan. Ei jaksa enää tätä. Neljä kiloo oon varmaan läskistynyt loman aikana ja koe kirjat lojuu vieläki koskemattomina. Ärsyttää oma laiskuus, paastoomista tiedossa sillä sekunnilla ku koulu jatkuu. Pakko. Pudottaa. Painoo.

     Tuli saunan jälkeen kuistilla mieleen yhestä dokumentista: "Lost in a high society where utopian families give birth to instant lawyers. Lost in hallways lined with gold framed women, beautiful red roses and perfect smiles. And lost in a world where everything is so wonderful wonderful."  Jotenkin mä tunnistan itteni olevan siellä, täysin eksyksissä. Tietämättömänä siitä mitä tekis elämällä. Täydellisten kulissien takana missä kaikki on niin ihanaa. Täydellisten talojen, kuvien ja autojen viidakossa ympäröitynä kalleilla koruilla ja vaatteilla. Mukavissa perheissä missä mikään ei ole vikana. Äidit ei petä, isä on aina kotona ja lapset onnellisia. Hyvähän mulla on elää. Valheessa on hyvä olla. Tietysti.

     Antais vaa kaikki mun olla.

xxx