You never care about me, so why should I care about me?

     En oo taas kirjotellut kun en vaan jaksa. (Anteeks.) Päivät matelee eteempäin samanlaisina, tylsinä ja tarpeettomina. Ainoan vaihtelun tuo onko bestis vihanen vai ei. Mun päivät menee yleensä näin:

 -herään aamulla ja syön ehkä jopa aamupalan (yritän skipata)

 -kävelen kouluun

 -hymyilen, nauran, olen kunnossa

 -himaan ja istun sohvalle (, ja nukahdan joskus)

 -mieli huutaa RUOKAA! (ei sais ahmia)

 -mutsi saapuu himaan, ehkä iskäkin

 -kännykkä, musaa ja nukkumaan

...

ei frendejä, ei mitään elämää tän sairauden ulkopuolella. Toisin mä onnistun kaikki muut vakuuttamaan, jos vaan vois ittensäkki niin helposti.

Sain maanantaina sen papillooma-virus rokotteen ja käsi on hemmetin kipee vieläkin. Se terkkari ahistaa mua. Pelottaa jos se huomaa jotain. Näin muuten siellä terkkarin seinällä yhen lapun jossa oleva runo oli niin totta ku o mahollista:

Meijät on unohettu. Eihän siinä mitään, kunhan ne vaan sitten lupaa löytää kaikki uudestaan.

xxx