Where do I even start?

     Anteeksi kun en ilmoitellut etukäteen mut olin Bilbaossa niin en siellä jaksanut kirjoittaa. Tuli vähän pidempi tauko, taas.

     Mutta olihan siellä kivaa, uskalsin olla rannalla ilman stressiä arpien peittelystä ja vähät välitin ihmisten mielipiteistä juostessani systerin kanssa vedessä. Kyllä mä aina ajattelen sitä mitä muut sanoo mutta onnistuin päättämään ettei se haitannut. Kikatin ja huusin sydämestäni koripallopelien aikana ja shoppailin uusia vaatteita lähes ILMAN romahduksia. Kyllä mä nautin ja söin ja elin. Kun se vaan olisi ollut kaikki.

     Mutsi ja faija ei osaa olla edes yhtä lomaa järjestämättä hirveää kohtausta. Iskä joi liikaa yhtenä iltana ja ne rupesi huutamaan pahasti toisilleen. Sisko yritti nieleskellä kyyneliä, faija lähti huutaen "mene helvettiin", ja mutsikaan ei pystynyt näkemään omaa syyllisyyttään. Taas musta tuli se joka lohduttaa systeriä ja saa sen nauramaan ja pitää mutsin ja faijan kasassa: perheen kasassa. Ne huutaa joka päivä, aina, mutta se oli taas paha kerta. 

     Ja viime yönä mutsi tuli huutamaan "miksi sä olet vielä hereillä? Ja vaatteet vaihtamatta ja meikit naamassa? Kello on jo yksitoista! Äläkä tuijota mua tolleen!!". "En mä sua tuijota mitenkään, katon vaan (mä oikeasti vain katsoin)", mä vastasin. "Älä valehtele! Nyt pesemään kasvot ja vaihtamaan vaatteet. Heti!", ja kun mutsi kääntyi takaisin ovelle se sanoi,"vai pitääkö mun jäädä tarkkailemaan?!"

Mä itkin. Taas. Paljon. Oon vain niin väsynyt ja mä en enää jaksa sitä. Ja ehkä puolen tunnin päästä se tuli takaisin huutamaan ja väitti että mun vaatteet ja huone on jo pitkään haissut tupakalle. Mä en polta! Mä en jaksa sitä ainaista syyttelyä. En vaan jaksa.

Taas ne huutaa. Shut up, please :'( please.

xxx

Just a little sadness. Just a little joy. Just a little drunk.

     Ei.

Ei taas. Mä en jaksa tätä oloa. Sitä että mulla ei ole mitään tarkoitusta, sitä että kukaan ei tarvitse mua. Kaikilla muilla on joku kehen luottaa tai ketä rakastaa, joku joka auttaa eteempäin; ei mulla vaan koskaan. Mä en jaksa yrittää elää. Aina se menee näin: ensin kikattelua ja iloisia ihmisiä kunnes jää yksin, silloin se löytää tiensä takaisin pimentämään ajatukset. Mä tarvitsen alkoholin sumentamaan rajat, vapauttamaan mut.

     Voisi värjätä hiukset punasiksi tai pelkät punaiset/siniset dipit.

Painon on pakko tippua 45. 

xxx

Do you even realize how ugly you are?

     Uskaltauduin kaivamaan vaa'an esille pitkästä aikaa. Ja ei vi*** arvatkaapa mitä? Läskiä kertynyt ja 58 kiloa jo lähellä, ei kyllä mikään yllätys kun tällainen possu olen. Bmi 19.9 (ikä mukaan laskettuna). Kavereiden kanssa ulkona oleminen ei tee mulle mitään hyvää, ajaudun vain syömään enemmän kuin olisi tarpeen. Tänäänkin söin murot aamulla, koululounaan, ransikset hesessä, himassa keittoa, kolme leipää, herneitä, omena, suklaata, kaikkea. Hyihyihyihyi. Ja mä nään itseni kasvavan ja lihovan, mutta en pysty silti itteeni pysäyttämään kun on frendejä ympärillä. Ehkä sen takia mä työnsin ne tärkeimmät pois, jotta voisin laihtua. Säälittävää.

xxx

Kuka puhaltaa nyt?

     Mä murrun ja katoan. Mutta enhän mä voi. Ei läheiset kestäis, tai niin mutsi ainakin sanoo. Se vaan pahentaa mun oloa. Miten vitussa mun olisi tarkoitus jaksaa enää? Jaksaa mutsin jatkuva kuullustelu, se että työnsin kaikki ystäväni pois, ja se että olen vain kaikin puolin sekaisin? Mä en vittu jaksa.

Kello esillä, spittarit kiiltävät, starukset partaterällä viiltävät.

Bisse bisseltä, nallia lisätään.

Mikä on totta, onko totta enää mikään?

Mä olen väsynyt tieltä väistymään, kun tila tyhjällä me täytetään.

Puhetta, puhetta, puheen perään.

Kuka täällä oikeesti tekee mitään?

Prinsessoja ja astronautteja piti meistä tulla, nyt mekko riekaleina, laskuhumalassa.

Ei löytynyt onnee onnelasta.

Rakkautta etsitään kuin morsian mekkoa: käytetään kerran ja säilötään kaapissa.

Epätoivo ylläpitää mielenkiintoa.

Ota mut syliin, pitele, mut älä omista.

Ota mut syliin, pitele, mut älä omista.

Prinsessoja ja astronautteja piti meistä tulla, mut mekko riekaleina, laskuhumalassa.

Ei löytynyt onnee onnelasta.

Ajat vaihtuu ja viisarit liikkuu.

Iho vanhenee ja kasvot muuttuu.

Ennen syötiin lettuja, nyt lasketaan kaloreita.

Kesä -96 polvet ruvella, taloyhtiön hiekkalaatikolla. Äiti liimasi laastarin kun itkin, sanoi: "Anna mä puhallan"

Anna mä puhallan.

Anna mä puhallan.

Kuka puhaltaa nyt?

Kuka puhaltaa nyt?

Kuka puhaltaa nyt?

Prinsessoja ja astronautteja piti meistä tulla, mut mekko riekaleina, laskuhumalassa.

Ei löytynyt onnee onnelasta.

Sanni - Prinsessoja ja Astronautteja

^ kesän 2013 🎶 ja ah vieläkin niin totta

xxx

Shortest horror story: school tomorrow

     En mä edes tiedä miksi kirjoittelen taas keskellä yötä. Pitkään aikaan en ole edes katsonut lukeeko tätä blogia kukaan. No jaa. Voinhan mä näin edes leikkiä että mä en ole niin yksin. Hah mä olen säälittävä.

     Kouluun huomenna. Jotenkin pelkkä ajatus siitä aiheuttaa hirveän ahdistuksen, kädet tärisevät, ajatukset ei suostu pysymään kasassa ja rinnassa oleva solmu kiristyy. Ehkä mä pelkään että kaikki hylkää mut, pelkään näyttäväni tai vaikuttavani typerältä, pelkään sitä stressiä joka tulee aina pienimmästäkin asiasta. Mutta en mä oikeasti tiedä. Salaisesti pelkuri. Mä aina ajattelen aina niin että asioita saa pelätä niin paljon kuin haluaa, kunhan niiden pelkojen ei anna olla esteenä vapaana elämiselle. Tuntuu siltä että olen epäonnistunut siinä aika hemmetin pahasti.

No pääsenhän mä näkemään frendejä...jos ne enää jaksaa mua.

xxx

We should all start living before we get too old

     Miksiköhän yritän huijata itseäni? Yritän pakottaa itseni olemaan tyytyväinen kroppaani, elämääni, valintoihini, mutta eihän se totta ole. Aina siellä taustalla on tunne siitä etten kuulu tänne, tunne siitä etten ole sellainen kuin kuuluisi. Jokin on pahasti vialla mutten pysty tunnistamaan mikä. Haluan pois, karata ja vapautua, mutten siltikään pysty. Rakastan näitä ihmisiä, ja he rakastavat mua. Eikä mikään ole edes huonosti, vanhemmat ei ole väkivaltaisia ja suurin osa "niiden tavoitteista" on itseni asettamia. Teen itse itselleni vankilaa josta yritän pakottaa tieni ulos. Eikä missään ole enää järkeä.

xxx

She gives zero ducks <3

     Mä olen niin väsynyt! Itken mustat viivat poskille ja revin hiuksiani. Makaan epätoivoisena sängylläni enkä halua enää jaksaa. Painostava ilma, säären pistävä kipu ja jatkuva kirvely eivät auta asiaa. 

     En mä tarkoita että koko partioleiri olisi ollut täysin perseestä, ei ollenkaan. Mulla oli hauskaa, ystävästyin ja nauroin täydestä sydämestäni. Nautin virkistävästä merivedestä joka hiveli ihoani, rakastin auringon kuumaa paahdetta kasvoilla. Ruoka oli hyvää ja elämä kaunista. Multa vain on energia täysin lopussa. Univelkaa kertyi paljon eikä lasten kaitsiminen aina ole niin helppoa. Sääreen sattuu ja mutsi ei ymmärrä etten juuri nyt jaksa.

     Elämä ilman esittämistä on mulle ilmiselvästi mahdotonta. Leirillä olin vahva bilettäjä teini jolla on mahtava huumorintaju sekä parhaat jutut. Se että kaaduin kalliolle ja sain kämmenen kokoisen haavan/palovamman/senäyttäähirveältä enkä itkenyt yhtään vaan nauroin muiden huolestuneille katseille, putsasin haavat ja hoidin itse itseni, on yksi asioista miksi en kestä itseäni. Kaikki inhimillinen on kiellettyä, kuten menkat tai itkeminen/pieni valitus kun tulee haava. Pelkkä feikki paska olen. Esittämistä kaikki tyyni.

     Tän päivän bileet peruuntui koska en jalan ja kaiken muun takia mennytkään. Yksi asia lisää minkä takia en vain nyt pysty tähän, elämään.

xxx

Remember these beautiful days when the winds are cold, freezing your heart

     Maalailtiin uutta saunaa, pohjamaalit eilen ja tänään vihreää päälle. Aurinkoa, melkein 30 lämmintä ja mukava pieni tuulen vire pyyhki hiukset kasvoilta. Hyttyset ei häirinnyt ja kaikki oli ihanaa. Eikä mitään muttia. Mun pitää lopettaa tämä iänikuinen pessimismi, nimittäin kyllähän elämässä, jopa mun, tapahtuu kaikkea ihanaa. Kuten tänään. Oli vain niin rauhallinen ja onnellinen olo sen pienen hetken. Näiden hetkien vuoksi rakastan kesää, rakastan vapautta, jaksan elää.

^olivia systeri, veneretki, maanantai

xxx

Daddy yelling, mommy viciously smiling and me slowly breaking

"Entä jos minä ja iskä lähdettäisiin ulkomaille ja laitettaisiin sinut ja Olivia adoptioon? Eikös olisi hyvä?", äiti kysyy. Nostan katseeni hitaasti ylös. 

^Vanha juttu joka silti tuntuu pahalta. Ei kenenkään äidin pitäisi sanoa tuollaista. 

Yleensä syytän mutsia kaikesta, mutta eihän se ole oikein. En ole oikein aiemmin tajunnut kuinka äkkipikainen iskäkin on. Ei ihme että välillä pelkäsin pienenä että se löisi vihaisena huutaessaan. Tai heittäisi mutsia jollain niiden riidellessä. En taipunut tänään sen huutoon, vaan seisoin systerin puolella. Ainoa asia missä voin olla ylpeä, kerrankin. Kaikilla minun perheessä on jokin hemmetin asennevamma, ja vanhemmat ovat selvästi unohtaneet millaisia lapset on. Mutta mähän kapinoin. Jos on pakko, mä kapinoin.

xxx

Because nothing's wrong unless you're almost dead

     Mä olin iloinen, muutaman päivän. Ja nyt löydän itseni taas makaamasta yksin, pohjalla. Ylös, alas, ylös ja alas. Mun pääni ei osaa valita. Tunteet pieni tukahdutettu sekamelska joka rikkoutuu sillä sekunnilla kun yritän sitä selvittää. "Meen kattomaan blacklistia" , niin varmaan ellet olisi tuollainen säälittävä pikkutyttö.

     Tein testin netissä syömishäiriöstäni. Olisihan se tulos pitänyt arvata, mutta loukkaannuin mä silti. Testin mukaan ei ole mitään vakavaa meneillään, mähän olen vasta lipsumassa siihen suuntaan että syömishäiriö puhkeaisi. Ehkä kannattaa puhua jollekkin, koska mähän kertoisin terveydenhoitajalle tietysti totuuden. Masentavaa tietää ettei mulla olekkaan ongelmaa. Koska nettitestithän on aina oikeassa. Enkä ole yhtään sarkastinen lapsi tai mitään. Mutta kyllä se oikeasti häiritsee etten oikeastaan sovi mihinkään syömishäiriön kategoriaan. Minulla ja anoreksiaa/bulimiaa sairastavilla on yksi ero: minä olen epäonnistuja.

xxx

Elämä, ah niin onnistunut

     Kirvelevä kämmenen kokoinen palovamma kyljessä, enkä edes päässyt juomaan. Alkoholia veressä nolla prosenttia, ja arvatkaa vain kuinka paljon vituttaa. Mä olen ollut juomatta jo niin pitkään että tässä alkaa tulla jo pikkuhiljaa hulluksi. Olin jo asennoitunut siihen että saan juhlia ja pitää hauskaa, mutta ei niin ei. Halusin vain tuntea sen vapauden, kuulla humalaisten ytävien kikatuksen, katsoa kallioilta auringonlaskua ja horjua pakoon poliiseja. Olla vain täysin sekaisin. Onko liikaa pyydetty? Mä vain en enää jaksa, en vain jaksa. Väsymys täyttää jokaisen pienenkin nurkan haihduttaen kaiken tahdonvoiman paksujen pilvien taakse. Tuoksut ovat kaikki samaa harmaata massaa, äänet sekoittuvat toisiinsa tunnistamattomaksi muminaksi, maut ja tuntemukset muussattuna yhteen kaiken muun mukana. Kyyneleet valuvat pitkin poskia tuhrien kaiken meikin, enkä enää osaa pysäyttää niitä. 

"Ei sun tarvii yrittää kantaa koko maailmaa yksin", mutsi tulee sanomaan huoneeni ovelta kun painan kylmää pyyhettä punaisena sykkivää kylkeä vasten. Ai ei tarvitse vai! Missä nuo sanat olivat aiemmin, kun sinä ja iskä riitelitte öisin, minä lohdutin siskoani ja yritin samalla pitää itseni koossa kertomatta kuitenkaan kenellekkään. Missä tuo asenne oli kun kielsit syömästä enempää? Missä oli se kaikki myötätunto kun mursit minua pala palata ystävieni edessä mökillä? En minä tarkoita että sinun takiasi minulla olisi näin vaikeaa, mutta kaikkea et ole oikein tehnyt.

^perfection <3

Btw se palovamma oli sen takia että systeri tönäisi vahingossa minun tee mukia jossa oli tulikuumaa vettä.

xxx

My nightmare begins when I wake up

     Istun yläkerran aulassa ja tuijotan ikkunasta ulos. Silmät haluaisi vain painua kiinni, väsyttää niin paljon. Kuumeinen olo, jota olen koko päivän yrittänyt karistaa pois hiipii taas paikalle ja tunnen hikipisaroiden muodostuvan otsalleni. Pitäisi jaksaa tehdä viirit loppuun, muistan ja nappaan uuden kolmion lattialta. Asetellessani kankaanpaloja ompelukoneeseen muistuu mieleen taas mutsin sanat: kyllä sä voit levätä, Nelli tekee ne kaikki vaikka itse loppuun. Vihan aalto hukuttaa väsymyksen. Niin kyllähän mä kuumeisena, ja omana nimipäivänäni voin kaiken hoitaa. Taas. Syntymäpäiviä ei ole viimeiseen kahteen vuoteen vietetty, nimpparit olleet unohduksissa jo pitkän aikaa, tällä kertaa mummikin unohti. Ja hei, eipäs unohdeta sitä että yksi kummini ei ole edes tulossa rippijuhliini! Oi kuinka elämä nyt hymyilee. Antaisivat minun vain olla. Mä haluan nukkua. Ikuisesti. Käviskö?

xxx

A purge to stop the gain

Läski pikkupaska. Kyllä sähän se olet. Sä söit joten sä oksennat. Älä yhtään yritä vältellä, tiedät kyllä faktat. Senkin inhottava läskikasa. Katso nyt tota mahaakin, turvonnut ja pullistuu yli farkkujen reunan! Ja underarm läskit, kato nyt vittu hyvin miten inottava olet! Ja tuo seksikäs kaula joka on peitettynä rasvarulliin. Sä näät ne joten painu sinne vessaan ja oksenna!

     Mä kulken spiraalia alaspäin ja nyt se syöksy on lähtenyt taas käsistä. Olin jo aika hyvässä kunnossa, kyllä mä itseäni koko ajan vihasin, mutta välillä se unohtui. Oksenisin tänään pitkästä aikaa. Se haju on piirtynyt mun aivoihini ikuisesti, samoin kuin liikkeet jo automatisoituneet. Miksi. Mä. Teen. Tätä?! Haluan lopettaa tämän hulluuden mutten voi. Mä olen heikko. Astun peilin eteen. Puristan paidan helmaa nyrkkiin ja katseeni pyyhkii yli sen inhottavan näyn. Farkkujen reunan yli pursottaa läskiä, kyllä tuo on jo muffin top. Nipistän navan vierestä vapaalla kädelläni, selvästi lihonut. Löydän itseni samasta tilanteesta uudestaan ja uudestaan. Inhoten itseäni yritän rämpiä eteempäin.

     Iskä ja systeri tuli tänään himaan mummin ja ukin kyydillä. Ensin halusin että ne olisi tullut jo, mutta nyt kaduttaa. Mutsi ja iskä ei muuta tee kuin valittaa toisilleen jonka takia ne räjähtelee vähän väliä mulle ja siskolle. Täytyy olla taas vahva, Olivialla on aina lupa tulla itkemään mua vasten. Jos mutsi ja iskä huutaa vielä kerrankin Olivialle niin että se itkee, mä huudan takaisin. Ei ne vaan voi tehdä noin. Saatana.

xxx

And all her feelings are hidden behind that smile. Her whole life.

     Entäpä jos tekisin lisää reikiä korviini? Mutsi saisi paskamyrsky kohtauksen, mutta mua vaan ei enää kiinnosta. Tai ehkä kiinnostaa ja juuri sen takia aion työntää neulan korvan läpi. Kapinoin. Kaikilla mahdollisilla tavoilla. Btw viilsin eilen ranteeseen. Helvetin saamaton heikko olen. Tiedetään.

^ei minä

xxx

My scars are my identity and they're fading

     Tuijotan arpiani. Hivelen kirjaimia ja piirräin ne sormella valkoisten viivojen yli uudestaan ja uudestaan. 

D I S G U S T I N G. Joinain päivinä uskon sen, toisina taas kiroan muistutuksesta. D O N E. Iskee oudon haikea olo. Halusin silloin kadota ja ehkä jopa kuolla. Järjestin bussimatkalla kaikki viiltojen kuvat yhteen kansioon kännykässäni. Muistan jokaisen kuvan elävästi; lämmin, vapauttava veri valumassa alas pitkin reittä kohti polveani josta se tippui pisaroina jalkapöydälle ja ammessa lantion haavoista pakenevat veden punaiseksi värjäävät hahtuvat. Haluan ottaa terän käteen jokainen päivä, viiltää ja rauhoittua. Poistaen sen rintaa kiristävän ahdistuksen joka jäi asumaan. Mutta se olisi heikkoa enkä halua kenenkään näkevän enää uusia viiltoja. Jokainen yö, aamu, päivä ja ilta on taistelua. Jokainen tunne, sana ja ääni aiheuttaa muistoja. Aina tuntiessani sen valuvan maskaran tuoksun välähtää päähän terän kuva piilotettuna sängyn päätyyn.

     Mutsi minä en aio enää pyytää mitään anteeksi. Elän vapaana koska siihen minut on tarkoitettu. Haluan olla vapaa kaikesta täydellisyydestä ja näistä lavasteista jotka pysyy vain vaivoin pystyssä.

     Mutsi on unohtanut tai antanut anteeksi mun juomisen?? #confused #superextremelyconfused Olin varma että joutuisin melkeimpä juoksemaan karkuun peläten että se lyö. Laitoin leikkimökkiinkin varmuuden vuoksi laukun jossa oli meikkejä, meikinpostopyyhkeitä ja rahaa pakoa varten. Pelottaa ja stressi vain nousee koko ajan kun se ei tee mitään. Kohta pimahdan ja menen huutamaan etteikö se aio sanoa mitään. Auttakaa joku ymmärtämään mitä on tapahtunut?

xxx

I can hear the wedding bells

Go!

Oh heaven knows we belong way down below

Sing! oh tell us oh we belong way down below

way down below

way down below

way down below

way down below

I've had better days, man

I've seen better days

I've had better ways, man

I know better ways

The Pretty Reckless (heaven knows)

     Puhuttiin oppitunnilla ryhmissä unelmavaltiosta. Keskustelu onnistui kannabiksen laillistamisen ja tasaveroisten avioliittolakien kautta kulkemaan kiusaamisen rangaistuksiin. "Kaikki koulukiusaajat nuorisovankilaan", sanoi yksi ystäväni. Ahdistus sisälläni kasvoi lähes kestämättömäksi, halusin karata paikalta ja vajota maan alle. Minä olen yksi niistä jotka aiheuttaa muille hirveän olon. Teen koulusta painajaisen ja saan heidät pelkäämään. Olen hirveä ihminen. Minut pitäisi tappaa, murhata, vangita, rankaista. Mutta kukaan ei tee mitään! Ja minä olen hirviö. Olin, olen, mitä helvetin väliä sillä on? Olen se sama tyttö joka löi, nauroi, pilkkasi, satutti ja nolasi sinut. Kahden vuoden ajan olin pahin painajaisesi. Enkä pystynyt edes pyytämään anteeksi, halunnut koska olen itsekäs. 

Father did you miss me?

I've been locked up a while

I got caught for what I did

but took it all in style

Laid to rest all my confessions I gave way back when

Now I'm versed to so much worse so I am back again

and He said

For the lines that I take I'm going to hell

For the love that I make I'm going to hell

Getting heavy with the devil, you can hear the wedding bells ring

The Pretty Reckless (Going to Hell)

xxx

     Haluan itkeä. Purkaa tämän ahdistuksen. Poispoispois. Ei pysty, ei voi. Tunteeton pikkupaska ilmoittautuu. Tarvitsen, haluan, pakko saada tämä turta olo pois. Haluan tuntea, kunnolla. Pois! Mikään ei auta, kaikki on yhtä harmaata massa, mikään ei ole kunnossa. Mikään ei ole huonosti. Btw mutsi löysi kaapista viinaa. Ahdistaa. Lisää. Joku tehkää minulle jotain! Mä olen jo epätoivoinen. Auttakaa, mä tulen hulluksi... 

xxx

This is supposed to be unique, once in a lifetime experience something great.

     Rippileiri. Mä en tiedä mitä mun pitäisi/kuuluisi/kannattaisi tuntea. Joka kerta kun hiljennytään ajatukset kiertyy pahojen muistojen ja ajatusten ympärille. Syön ruuilla vähän, sitten huoneessa mätän suuhun kaiken mahdollisen. Oksettaa. Juon kahvia ja zeroa, liikaa. Mulla on hauskaa ilman että mulla on hauskaa. Ahdistaa järkyttävästi vaikka on vasta toinen päivä. Ei vaakaa ei mitään tietoa mistään. Viime yönä puoli viideltä nukkumaan, tänään en toivottavasti nuku yhtään. Bilettäminen, sitä mä tarvitsen, kaipaan, tarvitsen.

xxx

Fatter than ever. Help needed.

     Nappaan kasan päältä uudet tummansiniset housut. Parhaiten minä keksin mitä laittaa näiden kanssa kun ne ovat päällä. Nappi kiinni ja solmin vyötärönauhasta rusetin. Rakastan tätä kangasta, se on kevyt silti laskeutuen kauniisti. Nostan katseeni peiliin ja siihen se sitten jumiutuukin. Vatsa pullistuu ulos, läskimpi kuin koskaan. Käännyn ympäri, seuraavaksi tuijottaen lättänää hyllyvää persettäni. Inho hiipii ympäri koko kehoa. Ihan sama, ihan sama. Unohda! Pitää keksiä asu. Nostan laatikosta topin ja vedän sen päälle. Yök. Läski läski minä.

     Onko teilläkin joskus päiviä kun mikään ei vain tunnu näyttävän hyvältä? Haluaisi vain kääriytyä jättimäiseen huppariin ja verkkareihin eikä astua ulos ovesta. Tänään oli taas sellainen päivä. Normaalisti vaivaudun meikkaamaan ja näyttämään mahdollisimman kauniilta, ahdistaa liikaa jos ei ole täydellinen. Yritin pakata, ei onnistunut. Mikään ei sopinut ja tuntui kuin olisin viime yönä kasannut kymmenen kiloa lisää jalkoihin ja mahaan. Inhotus, ällötys ja vitutuksen multihuipentuma.

     Syötiin aivan järkyttäviä määriä ruokaa tänään mutsin kanssa, oltiin päivä kahdestaan. Systeri lähti kaverinsa mökille. Oksettaa. Minä en enää koskaan halua syödä mozarella tikkuja tai sipulirenkaita. Koskaan!

xxx

Small and fragile, a butterfly

     Matkalla mökille. Ja ikuinen epäonnistuja ilmoittautuu. Söin minikanan,  kaikki ranskalaiset ja pienen limun. Ei. Ei. Ei. Siihen asti päivä oli mennyt lähes täydellisesti, aamupalana fitness muroja ja soija jugurttia, nälkään vettä ja purkkaa. Enkä ollut laiskana kasana sohvalla vaan pakkasin, pesin pyykkejä, kannoin puita ja tanssin. Nyt susulaku pussi & puolen litran kokis sylissä. Ihottava, ällöttävä minä.

 

     Mä haluan käyttää toppeja ja bikineitä. Kauniita mekkoja ja hameita. Jättää sen farkkutakin kotiin. Jos edes kerran voisi leikkiä että ne arvet eivät ole olemassa, edes kerran voisi olla vapaa. En ollut tarpeeksi vahva, joten nyt maksan siitä hintaa viimeiseen henkäykseen asti. Viime yö oli vaikein pitkään aikaan. Ainoa asia joka esti tarttumasta terään sängyn päädyssä oli se etten enää suostu olemaan heikko. Twisted. Samaan aikaan annan analle vallan ja kiroan viiltelyn heikkoutena. Typerä pieni lapsi.

xxx

"But sometimes that's just not enough"

     Kävin shoppailemassa, kesä-alet! Rakastan uusia vaatteita <3 mutta päädyin viettämään ainakin parikymmentä minuuttia monkin pukukopissa tuijottaen peiliin. Nipistelin reisiä, inhosin käsiä ja etsin kaikkialta selluliittia. Yök. 

Epätasainen rusketus, juurikasvu ja lohkeilevat kynnet. Pakko, pakko laihtua. Pitää päästä hyvään kuntoon, ei rypyläisiä läskikasoja enää koskaan. Mä en enää kestä esittää normaalia. Skippasin tänään lounaan, illalla söin kuitenkin kolme palaa rasvaista, sokerista, kaloripommi päärynäpiirakkaa. Ahdistaa. Mitä vaaka tulee näyttämään aamulla sen kaiken paskan takia.

thispo!!

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

xxx

"Be yourself." But what if I can't? What if I have already died?

     I am disgusting and unworthy. No one should care about me, no one will. I'm fat and awful, disgrace to every sigle soul I meet. Fat tummy, huge thighs, disgustingly soft and ugly arms. Fat body and a flat butt. 

     Se ei jätä minua rauhaan. Esitän ettei se ole olemassa, mutta silti mä teen hidasta kuolemaa. En fyysisesti, vaan henkisesti. Mä olen pian kadonnut ja unohdettu, kuka edes pystyy säilymään ihmisenä tämä kaikki päänsä sisällä. Mua pelottaa; ja revin itseni vielä pienempiin paloihin. Mun sisällä on epätoivoinen eläin joka yrittää päästä anan luo, välittämättä yhtään siitä mitä tuhoaa mennessään.

xxx