Anna mun ajatella, sekoilla ja olla vähän pihalla

     Mun vappu on loistava! Siis en vois kuvitellekkaan mitään parempaa. Mikä muka voisi päihittää illan vanhempien kanssa kun muut on pitämässä hauskaa bileissä? Ja mähän en ole sarkastinen tai mitään...

     Tarviin nollauksen, hyvän mielen ja unohduksen. En halua ajatella, tai miettiä mitä kukaan sanoo. Pois. Pois. Pois. Pois täältä mutsin luota. Pois minun omista ongelmista. Pois kaikesta paskasta. Anna mun sekoilla! Ja olla kerrankin teini. Mä en elä -70 luvulla tai ole 10v. Ihan tosissaan. Tarvitsen pari shottia, siiderin ja limoncello colan. Silloin kaikki olisi hyvin.

xxx

I'm just so sick of it all, so sick of it

     Kyyneleet valuu pitkin mun poskia, jatkaen matkaansa kaulalle. Mustia helmiä jotka kuivuvat kasaan, jättäen jälkeensä kaksi noen väristä viivaa. Selkä vasten seinää, yksin, huoneessani, ilman valoja. Huone sotkuinen ja pimeä, sehän kuvaa just mua. Yksi nyyhkäys, ainoa ääni joka musta kuuluu. Kännykän valo paistaa kirkkaasti silmiin. Mä oikeasti huusin äidille, seisoin sen edessä nöyrtymättä. "En minä sitä huutamista aloittanut, sun tyttäresi se oli!", äiti huutaa iskälle. Syytä vain mua, kun et voi omaa vastuuta vittu ikinä ottaa mistään.

(minä, sen jälkeen kun ylhäällä oleva tapahtui)

     En mä jaksa enää mun perhettä. Kyllä mä mun siskoa rakastan, ehdoitta. Silti mä vaan haluan pois. Mahdollisimman kauas. Äiti ja iskä riitelee nytkin, ne tekee sitä joka saamarin päivä. Mutta ei se oo minkä takia mä en enää jaksa yrittää, tai se minkä takia mä haluan kapinoida. Eilen aamulla äiti sen varmisti minulle ettei kannata enää yrittää. Se huusi ja raivosi yhdestä partiohuivista... repi vaattet siskon vaatekaapista, rikkoi samalla pari hyllyä, heitti tarvarat pois hyllyiltä ja tyhjensi kaiken lattialle. Systerin itkiessä hysteerisesti, mutsin huutaessa, mulla vaan kliksahti päässä. Oon yrittänyt kaikkeni, tehnyt parhaani, unohtanut itseni, ja silti tällaista tapahtuu. "Sä et voi tehdä noin, se on vain yksi partiohuivi!", huusin mutsille. Ihan fine että se huutaa mulle. Mä olen tottunut, se ei satu niin paljoa. Ehkä. Melkein. Muttei mun viattomalle siskolle. Mutsi, mä vihaan sua välillä. Mä en enää kuuntele. En välitä. Antaa sen huutaa, mä en välitä.

xxx

My dreams are simple: booz, parties, friends and freedom

     Mä en pysty ymmätämään itseäni. Ei onnistu vaikka kuinka yritän. Ehkä mä vain olen paha ihminen, tuhma, tyhmä ja kaikin puolin täysin ällöttävä kusipää. En mä koskaan kuvitellut tekeväni mitään tällaista...

      "Someone has sent you a private message" Whisperistä. Mitäköhän se. Näppäilen suojakoodin ja klikkaan whisperin auki. Painan pientä puhekuplaa jonka päällä näkyy luku 2. "Hey, how are you doing?", lukee viesteissä. "Hey, and good :) you?" vastaan.

     Mun olisi vain pitänyt antaa olla. Tosissaan. Aloitin puhumaan sille 19 vuotiaalle kundille ja nyt se väittää että on rakastunut. Mä olen paha paha ihminen.

     Puhelin aukeaa ja vedän oikealle, suoraan whisperiin. Taas viestejä. Mutta sillähän on mun whatsapp... kuka se vois ees olla? "haha. And how u fell in love wid him?" Kirjoitan vastausta ja yritän karistaa ajatuksistani typerät ideat. Ei, mä tykkään toisesta. Unohda. "ohh baby...what's ur age" "15" valhe. Keskustelu lentää eteempäin ilman että huomaan mitään. Kunnes lähetettyäni kuvan kasvoistani saan vastauksen joka aiheuttaa liikaa perhosia vatsaan. "U looking pretty ... :* " 

     Keskustelu eteni taas, ja minäkin rupesin flirttaamaan. Haluan väittää etten tarkoittanut, tai ajatellut. Mutta sehän ei taaskaan olisi totta. Kaksi muutakin kundia tuli juttelemaan. Pyöritin neljä ihmistä tiukasti pikkusormen ympärille.. Ja minä rakastan sitä.

     Mä sanoin että olen tuhma tyttö, kyselin mitä he tekisivät jos tapaisivat minut. Sanoin ettei kukaan täällä ikinä edes ihastuisi minuun, omaa syytäni muttei sitä tietysti tarvitse kertoa. Lähetin kuvia itsestäni vähissä vaatteissa, vähentäen niitä vielä lisää. Muttei kuitenkaan niin pitkälle että he lopettaisivat haluamasta minua pitäen huorana. Ja aina kuitenkin vaikuttaen viattomalta ja aivan ihanalta, unelmalta. Samaan aikaan vakuutin yhdelle että rakastin häntä täydestä sydämestäni. Ja sitten kun tylsistyin, poistin muutaman kuvioista. Ne on epätoivoisia, ne haluaa minut takaisin. Ne ei ymmärrä, mulle ei olisi kannattanut ikinä puhua. Tällä hetkellä pelaan kahdella.

     Ja sitten flirttailen vielä kundeille ihan ulkona oikeassa elämässä. Hel**tti mun kanssa. Enkö mä osaa saata** elää normaalisti? Mikä muhun on mennyt viime kuun aikana... onko kaikki pakko viedä ihan rajoille asti....

xxx

Next week meal plan

      Ensi viikon ruokapyramidin olisi siis tarkoitus näyttää tältä. Vettä, cola zeroa (addiktoitunut), purkkaa ja erilaisia siemeniä. Perjantaina kuupperi, pakko laihtua niin paljon kuin mahdollista että jouksu paranee. Joka päivä salille. Pakko yrittää. 

Pakko onnistua. 

12 minuuttia aikaa juosta kolme kilometriä.

Tavoite asetettu.

xxx

(aiempi oma ennätys 2850 m)

I just need to sleep

Oon varmaankin laittanut tuon kuvan aiemminkin tänne, mutta nyt tuntuu siltä että se on enemmänkin kuin totta. Tekisi mieli syödä kourallinen särkylääkkeitä ja unohtaa se että mulla on keho jota voi sattua. 

Mä olen kuolematon. 

Haluan olla. Enpäs. Unohda. 

Ei päänsärkyä, polvikipua, tai lihasten vammailua. Ei se terveellistä ole, mutta en mä välitä.

Ei mua kiinnosta. Eihän? Kai. Mitäh? Unohda.

Haluan unilääkkeitä. En ole taaskaan nukkunut, kuka muistaa millon viimeks kunnolla. Missään ei ole enää mitään järkeä. Oonko mä hullu? Jotain sinne päin. Mä. Haluan. Nukkua. Nyt. Voisko joku antaa mulle pieniä sieviä pillereitä jotka antaa mun nukkua?

PYSÄYTTÄKÄÄ JOKU MUN AIVOT!

Entäs jos mun ei ole tarkoituskaan ymmärtää mitään. Onko elämä helpompaa pöpilässä. 

Auttakaa mua, mä huudan ja kiljun muttei ääntäkään karkaa mun huulilta kun kuristan itseni.

xxx

Without love you're nothing. I am nothing.

     En voi kuin ajatella ettei kukaan voi minuun enää ihastua. Mä kaipaan niin paljon sitä että joku arvostaa ja rakastaa, ehdoitta. Haluan tuntea itsekkin niin jotain toista kohtaan. Tarvitsen halin, suudelman, rakastavan katseen, mukavan kommentin. Tarvitsen sitä, enemmän kuin koskaan. Ihminen ei kestä ilman muiden hyväksyntää ja rakkautta. Vaikka kuinka olisin tähän asti onnistunut tukahduttamaan ihastukset muihin ja unohtamaan pienet rakkauden kipinät, en enää jaksa taistella vastaan. Kun oma perhekkään ei enää näytä muuta kuin halveksuntaa, sitä haluaa jonkun joka opettaa sinulle kuinka arvokas olet. Kuinka kaunis ja hämmästyttävä. Joku joka näyttäisi minulle uusia puolia itsestäni, niitä kauniita joiden takia hän rakastui minuun. Ja minä oppisin. Rakastaisin, eläisin.

      Voisinko mäkin saada itselleni osan siitä mistä muutkin. Could someone just fall for me?

xxx

If you just could be loved everything would be okay

     Mä en tiedä millainen mun olo on just nyt. 78 tuntia sitten mä onnistuin taas oksentamaan. Tyhjentämään itteni ja saavuttamaan jonkin sairaan hyvänolon tunteen. Ja nyt A:n birthday. Noi kaksi nukkuu tossa, tai no melkein. En mä pysty. Mulla oli niin ihana päivä, ja mua pelottaa vielä enemmän tulevaisuus. Se että mun rakkaat siskot ei olisi osana sitä. Haluaisin vain itkeä ja purkaa niille kaiken mitä on tapahtunut. Mä en vaan voi. 

Pidempi postaus tulossa huomenna. Nyt en vaan pysty tähän. Tuntuu vaan että oon niin hyödytön. Tuntuu ettei kukaan oikeasti mua rakasta.

xxx

     Mä olen tehnyt virheen. Mä en normaalisti koskaan anna ihmisten tietää kuka mä oikeasti olen. Vain kerran niin on tapahtunut ja nyt mä olen taas yksin. Ja se että joku joka oikeasti tuntee sut ei enää olekkaan niin tärkeä satuttaa perkeleesti. Miksi mä tein niin. Olisi mun pitänyt tietää paremmin. Mä vaan tarvitsin jonkun kenelle puhua, jonkun joka ymmärsi. Se oli väärin tehty. Mä arvasin sen jo silloin. 

      Oon vaan niin yksin.

xxx

You're not supposed to feel like this

     Mun silmiä särkee ja ne on punaiset. Korjailen silmämeikkejä. Voi varmaan arvata että oon taas itkenyt. Millon mun elämästä tuli tällaista? Himaan heti koulun jälkeen, keittiössä itkemistä. Epävarmuus, ahistus ja itseinho ainoat mun vierellä. Mua sattuu, paljon. En haluais päästää irti H:sta. "En mä halua!" kiljuin selkä astianpesukonetta vasten. Niin mille mä kiljuin? Analle joka sanoo että niin olis parempi. Muttakun mä tiedän. Mä vain romahtaisin, lopullisesti. Mä vaikutan siltä että oon parantumassa. Mä syön ihan hyvin, mä en oksentele ja viiltely on vähentynyt. Silti mulla on pahempi olo kuin koskaan. Mä. En. Vaan. Jaksa.

xxx

Luulet että tästä on mahdotonta toipuu

     Heräsin aamulla Jannan Sä Et Ole Hullu lauluun. Makasin parvella ja kuuntelin. Kuuntelin heräilevää siskoa, kuuntelin jään rasahtelua ulkona ja kuuntelin musaa. "Hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät. Hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa." Kumpa se vaan olisi totta. Mun täytyy päättää mihin suuntaan mä rupean mun elämää viemään. Mulla on etuoikeutettu elämä, täällä mä makaan lämpimässä kun joku toinen ei oo ikinä päässyt nukkumaan kunnon sängyssä. Radioselostaja napsauttaa mut ulos mun filosofisesta pohdiskelusta. Pakko johtua siitä että olen mökillä. Kotona aamut on perseestä ja täällä mä ajattelen tällasia.

      Luuttuan lattiaa. "Hei tuu auttamaan näitten tyynyjen kanssa" mutsi huutaa. Joo joo, hetki kun oon saanut nämä aiemmat sun jakelemat tehtävät hoidettua. "Ja hei, älä unohda luututa noita listoja. Niihin on keräytyny aika paljon pölyä talven aikana." Miten mä voisinkaan? Sä pidät huolen siitä että mä en koskaan unohda mitään mitä sä käsket. Pakkaa, vie jo ne sun laukkus, etkö sä oo vieläkään saanut tota aikaseks; kuule mutsi mä en unohda mitään. Kastan luutun veteen. Mun pitäis jo lopettaa oikean hetken odottaminen. Oikean hetken sille millon saan olla kipeä, millon laihdutan ja millon kapinoin mutsia vastaan. Ei ole oikeaa hetkeä noille asioille. Aina tulee joku este. Joskus mua pelottaa se että mun kaytös erottaisi mutsin ja iskän, joskus taas se saattaisi peruuttaa jonkun perheen yhteisen menon. Mun toiveet siitä mitä haluan tehdä ei ole mitenkään järkeviä, mä tiedän sen. Mutta kyllä munkin täytyy välillä elää, itseäni varten. "Mitä sä oikein jäit sinne tekemään?! Ala jo tulla!" Niin. Jos mä nyt ikinä onnistun siinä, mietin samalla kun vedän tennaria jalkaan.

#throwback viime kesä Kööpenhamina, mä ja iskä. Olin jopa onnellinen, välillä.

xxx

Ask.fm

     Tein itelleni uuden askin sitä varten että jos joku nyt haluaa kysyä jotain mitä ei oo tullu kommenttiboksiin laitettua niin sinne vaan :) @LightAsFeather on osoite

You'll never be good enough

     Miksi mä edes yritän? Ei mikään riitä noille. Ne ei tiedä miten hankalaa on edes jaksaa tulla kouluun, tai olla tuhoomatta itteäni kokonaan. Ja mä yritän parhaani, mutta se vaan ei riitä. "Keskity paremmin, ja lepää enemmän niin jaksat keskittyä paremmin." No mä en pysty enää parempaan. Oon ylittänyt jo aikoja sitten mun suorituskyvyn.

     Saatiin tänään todistukset. Ja taas yks osotus siitä miten huonossa jamassa mun itsetunto on. Matikan numero oli ysi eikä kymppi ja meinasin romahtaa keskellä luokkaa. Keskiarvo 8.8, ei lähelläkään täydellistä. Ja tossa numeron laskussa ei ole mitään järkeä, koska sain kokeesta 10+. Ainoa syy oli se että olin ollut kuulemma todella väsynyt tunneilla. No mä olen pahoillani että olin silloin kipeä eikä mutsi antanut mun jäädä kotiin. Mä olen pahoillani etten voi välillä nukkua kuin kaksi tuntia koska pyörin sängyssä vihaten itteäni. Anteeks.

       (minä)

xxx

You should just stay away from me and my problems

     Mä haluan vaan kadota ja vajota maan alle. Oon läski ja sähläri, unohtamatta sitä miten helposti ahdistun ja muutun vainoharhaseksi. Ja se ärsyttää mua tilanteissa kuten tänään:

Minulla on päällä baseball takki ja lyhyt hame. Kannan kahta kassia täynnä pulloja, ja samalla yritän pitää huomaamattomasti toisella kädellä hameeni helmasta kiinni ettei se tuulessa nouse ylös. "Pikkurillillä tosta sivusta niin kukaan ei huomaa." Kävelen sillalle josta laskeudutaan alas juna-asemalle, siinä kohdassa on myös bussipysäkkejä ja toimistotalo joten ympärillä on arvatenkin paljon ihmisiä. Tuuli puhaltaa kovemmin tässä joten kerään enemmän helmastani käteen, samalla kun yritän lopettaa puhelun äidin kanssa. "Muttaku mun on pakko saada se hissantyö valmiiks nii en tiedä ehinkö laittaa pyykit..." Samalla kun tungen kännykän taskuun kuulen tölkin kolahtavan maahan takanani. "Ei hemmetti, tääkin vielä. Miks se tippu, kaikki nauraa mulle." Yritän mahdollisimman nopeasti kävellä kauppaan, mutta tietysti sitten unohdan että ennen kulmaa jonka jälkeen ovat kaupan ovet talon vieressä tuulee aina hirveästi. Ja helmat nousee kauniisti, hidastettuna, kohti taivasta. "Eieieieieieiei, ei voi olla mahollista! Toikin tossa takana varmasti tirskuu mulle eikä millekkään muulle. Älä pliis kato mun reisiä okei, mä teidän että ne on hirveet. Toivottavasti se on joku vanhempi, kuulostaa joltain kuustoista vuotiaalt. Älä nyt punastu, älä missäään tapauksessa tee sitä. Saisinko mä kadota?"

     Mä ahdistun helposti, tiietään. Jos se ei olisi ollut vielä oudompaa jättää niitä kasseja siihen ja juosta pois, mä olisin tehnyt niin. Mun on ihan PAKKO laihtua. Pakko. En kestä enää normaalin esittämistä, en vaan jaksa. Mä yritin, ei onnistunut. 

(molemmat kuvat mun)

     Läskit, läskit jalat. Pakko, aivan pakko laihtua. Mä olen toi tyttö kenet piirsin. Mä en halua olla se enää yhtään päivää enempää.

xxx