Oh darling, what have you done...

     Ja siinä se taas meni, yli puolitoista kuulautta turhaa taistelua. Viime yönä stressi oli paha, ahdistuneisuus ylitti kaikki maholliset rajat ja paniikkikohtaus tuloillaan, päätin sitten taas tarttua terään. Ranteet vaan auki, niinku jotkut sanoo. Mitä mä taas menin tekemään... Ei noi edes ollu syviä, enemminki naarmuja jotka vuosi vaan vähän verta. Ennen ne oli paljon syvempiä. Välillä se oli pelottavaa kuinka paljon mun reisistä tuli sitä verta. 

     Mä rakastan sitä tunnetta, rauhaa joka työntää kaikki muut ajatukset pois. Ei mitään muuta kuin se veri ja kipu, ei mitään muuta. Tänäänkin mä tunnen ton hirveen möykyn mun päässä. Se vaan kasvaa ja kasvaa kunnes mä tapan sen. Pää on ylikuormitettu, kokeita, ruokaa, lekille, lahjat piti ostaa, sovi leffa, suunnittelukokous..... sammuttakaa joku mun aivot. Ainoo pause-nappi on haavat. 

^mä haluun ajatella että tää on mun taidetta. En mä osaa maalata tai piirtää, kuvia mä osaan ottaa, itteäni mä osaan vahingoittaa.

xxx