Fatter than ever. Help needed.

     Nappaan kasan päältä uudet tummansiniset housut. Parhaiten minä keksin mitä laittaa näiden kanssa kun ne ovat päällä. Nappi kiinni ja solmin vyötärönauhasta rusetin. Rakastan tätä kangasta, se on kevyt silti laskeutuen kauniisti. Nostan katseeni peiliin ja siihen se sitten jumiutuukin. Vatsa pullistuu ulos, läskimpi kuin koskaan. Käännyn ympäri, seuraavaksi tuijottaen lättänää hyllyvää persettäni. Inho hiipii ympäri koko kehoa. Ihan sama, ihan sama. Unohda! Pitää keksiä asu. Nostan laatikosta topin ja vedän sen päälle. Yök. Läski läski minä.

     Onko teilläkin joskus päiviä kun mikään ei vain tunnu näyttävän hyvältä? Haluaisi vain kääriytyä jättimäiseen huppariin ja verkkareihin eikä astua ulos ovesta. Tänään oli taas sellainen päivä. Normaalisti vaivaudun meikkaamaan ja näyttämään mahdollisimman kauniilta, ahdistaa liikaa jos ei ole täydellinen. Yritin pakata, ei onnistunut. Mikään ei sopinut ja tuntui kuin olisin viime yönä kasannut kymmenen kiloa lisää jalkoihin ja mahaan. Inhotus, ällötys ja vitutuksen multihuipentuma.

     Syötiin aivan järkyttäviä määriä ruokaa tänään mutsin kanssa, oltiin päivä kahdestaan. Systeri lähti kaverinsa mökille. Oksettaa. Minä en enää koskaan halua syödä mozarella tikkuja tai sipulirenkaita. Koskaan!

xxx

Small and fragile, a butterfly

     Matkalla mökille. Ja ikuinen epäonnistuja ilmoittautuu. Söin minikanan,  kaikki ranskalaiset ja pienen limun. Ei. Ei. Ei. Siihen asti päivä oli mennyt lähes täydellisesti, aamupalana fitness muroja ja soija jugurttia, nälkään vettä ja purkkaa. Enkä ollut laiskana kasana sohvalla vaan pakkasin, pesin pyykkejä, kannoin puita ja tanssin. Nyt susulaku pussi & puolen litran kokis sylissä. Ihottava, ällöttävä minä.

 

     Mä haluan käyttää toppeja ja bikineitä. Kauniita mekkoja ja hameita. Jättää sen farkkutakin kotiin. Jos edes kerran voisi leikkiä että ne arvet eivät ole olemassa, edes kerran voisi olla vapaa. En ollut tarpeeksi vahva, joten nyt maksan siitä hintaa viimeiseen henkäykseen asti. Viime yö oli vaikein pitkään aikaan. Ainoa asia joka esti tarttumasta terään sängyn päädyssä oli se etten enää suostu olemaan heikko. Twisted. Samaan aikaan annan analle vallan ja kiroan viiltelyn heikkoutena. Typerä pieni lapsi.

xxx

"But sometimes that's just not enough"

     Kävin shoppailemassa, kesä-alet! Rakastan uusia vaatteita <3 mutta päädyin viettämään ainakin parikymmentä minuuttia monkin pukukopissa tuijottaen peiliin. Nipistelin reisiä, inhosin käsiä ja etsin kaikkialta selluliittia. Yök. 

Epätasainen rusketus, juurikasvu ja lohkeilevat kynnet. Pakko, pakko laihtua. Pitää päästä hyvään kuntoon, ei rypyläisiä läskikasoja enää koskaan. Mä en enää kestä esittää normaalia. Skippasin tänään lounaan, illalla söin kuitenkin kolme palaa rasvaista, sokerista, kaloripommi päärynäpiirakkaa. Ahdistaa. Mitä vaaka tulee näyttämään aamulla sen kaiken paskan takia.

thispo!!

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

•

xxx

"Be yourself." But what if I can't? What if I have already died?

     I am disgusting and unworthy. No one should care about me, no one will. I'm fat and awful, disgrace to every sigle soul I meet. Fat tummy, huge thighs, disgustingly soft and ugly arms. Fat body and a flat butt. 

     Se ei jätä minua rauhaan. Esitän ettei se ole olemassa, mutta silti mä teen hidasta kuolemaa. En fyysisesti, vaan henkisesti. Mä olen pian kadonnut ja unohdettu, kuka edes pystyy säilymään ihmisenä tämä kaikki päänsä sisällä. Mua pelottaa; ja revin itseni vielä pienempiin paloihin. Mun sisällä on epätoivoinen eläin joka yrittää päästä anan luo, välittämättä yhtään siitä mitä tuhoaa mennessään.

xxx

When writing the story of your life - never let anyone else hold the pen

Viime yö:

     Oli ihan hauskaa. Häissä siis. Äidin kaverin. Mutta mä en pysty poistamaan sitä tunnetta että haluan unohtaa, humaltua ja pitää hauskaa. Viime yönä päädyin sittenkin juomaan vähän vaikkei pitänyt. Tarpeeksi nestettä sen taivaallisen tunteen herättelyyn muttei ihan riittävästi kunnolliseen bilefiilikseen. Naapurissa on bileet, musiikki vetää puoleensa, ihmisten nauru ja aina vain huonommin ymmärrettävät puheet ovat minulle kuin magneetti.

     Viimeisen vuoden ajan en oikeastaan ole nauttinut mistään. Kaikki aika on mennyt siihen että yritän sammuttaa aivoni, ne ajatukset ja sanat jotka hämmentää ja satuttaa.

Well whatever. I don't care. Or maby I do, but it doesn't matter right?

     "Lupaan olla sun kun päivä kääntyy iltaan, kun pöly laskeutuu ja ollaan ihan hiljaa. Lupaan olla sun ja sanoo senkin ääneen."

     Sinä puhut aina jonkun muun kanssa kun mulla olisi asiaa. Vastaat viestiin vasta monen minuutin jälkeen. Soitan itkien, murtumisen partaalla ja olet ulkona muiden kanssa etkä voi puhua. Nielen kyyneleeni etkä sinä kuule mitään äänestäni. Sinä romahdat ja me olemme siellä, otamme sinut kiinni. Minä putoan pimeyteen etkä sinä edes ojenna kättäsi. Rakas (ex-)paras ystaväni H, mua pelottaa. Olen menettämässä sinut, ehkä menetin jo. Me ei näköjään enää voida palata entiseen. Itkettää. Ei saa. Pitää näyttää hyvältä huomisissa häissä.

     Huomaan että yhteisessä chatissämme puhutte ja tuun sanomaan moi. Kaikki keskustelu lakkaa ja te käyttäydytte niin oudosti minua kohtaan. Lähetän kuvan ja kestää viisi minuuttia ennen kuin lähes yhtä aikaa vastaatte molemmat. Teette kahdestaan suunnitelmia mun naaman edessä ja jätätte mut pois kaikista ideoista. Te ette huomaa kuinka yksin mä olen, vaikka teidän piti olla ne kaksi rakkainta ihmistä unohditte katsoa mua silmiin. Rakkaat (ex-) bestikset H ja A, ette ole huomanneet kuinka mä kärsin itseni kanssa. Mä haluan päästä takaisin viime kesään. Kaikki oli paremmin. Mä en ollut kunnossa, mutta me oltiin. Ja se on, oli, tärkeintä.

     Seison keskellä joukkoa ystäviäni enkä ole koskaan tuntenut itseäni yksinäisemmäksi. Mun aivot kulkee tuhatta ja sataa, ne toimii nopeammin kuin kuuluisi. Mä en kestä enää. Auttakaa, mä kiljun niin kovaa kuin pystyn mutta ääneni ei kuulu. Ei sillä että kukaan kuuntelisikaan.

xxx

I'm torn in pieces and I'm unable to stick them back together

      Minä en jaksa, pysty tai halua parantua. Masennun päivä päivältä enemmän enkä halua tehdä muuta kuin maata sängyn nurkassa, piilossa. Mut on revitty kahtia ja se sattuu. Tuntuu siltä että on pakko liikkua ja kuluttaa kaloreita, mutta oon vaan niin väsynyt etten jaksa nousta. Haluan lopettaa syömisen enää koskaan koskematta ruokaan, ja toisaalta on nälkä koko ajan. Ahmin, oksettaa, menen vessaan, päädyn takaisin keittiöön oksentamatta. Inhottaa, mutten tunne mitään. Tunteet katoaa kun syö, viiltää ja juoksee. Kipu pitää mun tunteet poissa. Mä tarvitsen sitä kipua. Tarvitsen. Kuolen. Viillän. Unohdan.

xxx

Who the hell am I anymore?

     "Mä en oo tottunu siihe et sä haiset alkoholille", H sanoo. Hymyilyttää ja nauru kuplii läpi huulten. Etpä tietenkään, mähän olen se kiltti tyttö. "Ei kukaan varmaan tuu koskaa tottumaa", minä naurahdan. "Eiku oikeesti. Mitä sun mutsiki sanois jos se  tietäis tästäkin yöstä", frendit huomauttaa, "sä juot, pussailet näit kundei joita sä et ees tunne, pyydät sähkötupakkaa ja se et sä tulit tänne salaa keskel yötä." Ja mulla on hauskempaa ku pitkään aikaan. Avaan pullon ja kaadan loput konjakista kurkkuun: "mä oon sneaky bitch."

     Kaduttaa ja toisaalta ei. Haluun bilettää mutta tuntuu niin tyhjältä, oudolta. Tulin himaan puoli kuudeksi aamulla että ehdin nukkua tunnin ennen mutsin heräämistä. Se oli maanantain ja tiistain välinen yö. Mä en enää ajatellut mitään. 

     Hupsis. Minne mun lupaukset siitä etten ikinä polttais meni? Se oli sähkötupakkaa, mutta silti. Sama asia, periaate. Ekan henkäyksen otin kun pelattiin tehtävä vai tehtävää, mun piti puhaltaa savut yhen kundin suuhun ja sen puhaltaa ne ulos. Ei helvetti se oli ihanaa. Se maku, se tunne, se kaikki. Mä oon hullu. En mä tiedä kuka mä olen enää. Olin tarpeeksi kännissä tekemään kaikkea typerää, mutten tarpeeksi unohtaakseni.

xxx