D I S G U S T I N G. Joinain päivinä uskon sen, toisina taas kiroan muistutuksesta. D O N E. Iskee oudon haikea olo. Halusin silloin kadota ja ehkä jopa kuolla. Järjestin bussimatkalla kaikki viiltojen kuvat yhteen kansioon kännykässäni. Muistan jokaisen kuvan elävästi; lämmin, vapauttava veri valumassa alas pitkin reittä kohti polveani josta se tippui pisaroina jalkapöydälle ja ammessa lantion haavoista pakenevat veden punaiseksi värjäävät hahtuvat. Haluan ottaa terän käteen jokainen päivä, viiltää ja rauhoittua. Poistaen sen rintaa kiristävän ahdistuksen joka jäi asumaan. Mutta se olisi heikkoa enkä halua kenenkään näkevän enää uusia viiltoja. Jokainen yö, aamu, päivä ja ilta on taistelua. Jokainen tunne, sana ja ääni aiheuttaa muistoja. Aina tuntiessani sen valuvan maskaran tuoksun välähtää päähän terän kuva piilotettuna sängyn päätyyn.
Mutsi minä en aio enää pyytää mitään anteeksi. Elän vapaana koska siihen minut on tarkoitettu. Haluan olla vapaa kaikesta täydellisyydestä ja näistä lavasteista jotka pysyy vain vaivoin pystyssä.
Mutsi on unohtanut tai antanut anteeksi mun juomisen?? #confused #superextremelyconfused Olin varma että joutuisin melkeimpä juoksemaan karkuun peläten että se lyö. Laitoin leikkimökkiinkin varmuuden vuoksi laukun jossa oli meikkejä, meikinpostopyyhkeitä ja rahaa pakoa varten. Pelottaa ja stressi vain nousee koko ajan kun se ei tee mitään. Kohta pimahdan ja menen huutamaan etteikö se aio sanoa mitään. Auttakaa joku ymmärtämään mitä on tapahtunut?
xxx
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos jaksat kommentoida niin tosi iso kiitos :3