Se ei jätä minua rauhaan. Esitän ettei se ole olemassa, mutta silti mä teen hidasta kuolemaa. En fyysisesti, vaan henkisesti. Mä olen pian kadonnut ja unohdettu, kuka edes pystyy säilymään ihmisenä tämä kaikki päänsä sisällä. Mua pelottaa; ja revin itseni vielä pienempiin paloihin. Mun sisällä on epätoivoinen eläin joka yrittää päästä anan luo, välittämättä yhtään siitä mitä tuhoaa mennessään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos jaksat kommentoida niin tosi iso kiitos :3