Minulla on päällä baseball takki ja lyhyt hame. Kannan kahta kassia täynnä pulloja, ja samalla yritän pitää huomaamattomasti toisella kädellä hameeni helmasta kiinni ettei se tuulessa nouse ylös. "Pikkurillillä tosta sivusta niin kukaan ei huomaa." Kävelen sillalle josta laskeudutaan alas juna-asemalle, siinä kohdassa on myös bussipysäkkejä ja toimistotalo joten ympärillä on arvatenkin paljon ihmisiä. Tuuli puhaltaa kovemmin tässä joten kerään enemmän helmastani käteen, samalla kun yritän lopettaa puhelun äidin kanssa. "Muttaku mun on pakko saada se hissantyö valmiiks nii en tiedä ehinkö laittaa pyykit..." Samalla kun tungen kännykän taskuun kuulen tölkin kolahtavan maahan takanani. "Ei hemmetti, tääkin vielä. Miks se tippu, kaikki nauraa mulle." Yritän mahdollisimman nopeasti kävellä kauppaan, mutta tietysti sitten unohdan että ennen kulmaa jonka jälkeen ovat kaupan ovet talon vieressä tuulee aina hirveästi. Ja helmat nousee kauniisti, hidastettuna, kohti taivasta. "Eieieieieieiei, ei voi olla mahollista! Toikin tossa takana varmasti tirskuu mulle eikä millekkään muulle. Älä pliis kato mun reisiä okei, mä teidän että ne on hirveet. Toivottavasti se on joku vanhempi, kuulostaa joltain kuustoista vuotiaalt. Älä nyt punastu, älä missäään tapauksessa tee sitä. Saisinko mä kadota?"
Mä ahdistun helposti, tiietään. Jos se ei olisi ollut vielä oudompaa jättää niitä kasseja siihen ja juosta pois, mä olisin tehnyt niin. Mun on ihan PAKKO laihtua. Pakko. En kestä enää normaalin esittämistä, en vaan jaksa. Mä yritin, ei onnistunut.
(molemmat kuvat mun)
Läskit, läskit jalat. Pakko, aivan pakko laihtua. Mä olen toi tyttö kenet piirsin. Mä en halua olla se enää yhtään päivää enempää.
xxx
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos jaksat kommentoida niin tosi iso kiitos :3