Fakesmiles, makeup, high heels and long sleeves. How did we ever get here...

     Paljon ajattelua siitä mitä oon tehnyt viimeisen vuoden aikana. Tuhonnut tulevaisuuttani. Mä ajattelin ensin että en voi syödä. Olen hirveä ihminen jos syön. Paisun, pullistun ja en pysty enää lopettamaan syömistä. Mutta kuukauden kuluttua mulla oli nälkä. Kuukaudessa oli pudonnut neljä ja puoli kiloa. Kylkiluut alkoi näkyä, mä olin heikko. Päätä särki koko ajan ja polveen sattui vielä enemmän. Olin silti ekstaasissa. Näinkö helppoa se oli? En huomannut edes katsoa mitä mä tein itselleni. Aloin viiltelemään. Silti tuntu kuin olisin voittaja. Kunnes söin. Se oli hirveää. Ahmin levyn valkosuklaata ja söin päivällisen. Tiedän että tuo ei ole paljoa mutta siihen asti olin yli kuukauden syönyt noin 200cal päivässä. Yritin oksentaa. Pelotti. En pystynyt siihen ja itkin koko yön. Maaliskuusta kesäkuuhun oli pahinta aikaa. En enää välittänyt mistään. Ahmin välillä, oksensin harvoin. Olin kotona selaamassa läpi instagramin kaikki thinspo kuvat. Aluksi mua oli pelottanut että entä jos kasvu pysähtyy tai jotain hirveää tapahtuu. Eipä sekään pyörinyt turhaan päässä. Välillä halusin kuolla ja sain paniikkikohtauksia jos yritin olla viiltelemättä kahden päivän ajan. Menkat loppui kolmeksi kuukaudeksi. Kesä tuli ja ensimmäinen helpotus täydellisyyden hakemisesta. Vihasin itseäni vielä enemmän koulun alkaessa, painoin 54kg. Aloin ahmimaan enemmän. Useammin. Ja oksentamisesta tuli välttämätön paha. Nyt en enää pysty syömään normaalisti. Vaikka kuinka yritän, menetän kontrollin kokonaan. Jonka jälkeen on hirveä olo, haluaisi vain paiskoa tavaroita ja olla syömättä koko loppuelämä. Ja sitten on vuorossa vessareissu ja oksennus. Montakin kertaa päivässä. 

     Vuosi mennyt hukkaan itseni vihatessa. Mitään en ole saavuttanut. En ole yhtään viisaampi. Oppinut vain asioita jotka auttavat syömisvammauttani. Aavistus siitä että ellei kukaan mua paljasta, ensi vuosi tulee olemaan sama. Masentavaa.

xxx