My laughs are rare, tears never ending and smile never real.

     Voi kun ihanaa. Huomenna synttärit, laihtunut en oo yhtään ja yksin tuun olemaan. Mutsi lähtee työmatkalle (ei se kyllä hirveästi haittaa), systerillä on harrastuksia yheksään asti illalla ja iskäkin tulee vasta silloin. Lahjoja en tule saamaan, koska mopoa ei ole vielä ostettu. Frendit haluis varmaan tehä jotain mun kanssa. Mä en vaan tiedä jaksanko. Ei vaan jaksa mitään. Kerrassaan upea tunnelma! Jes! 

"Sä rakastat sun äitiä!", se valittaa taas. "Se ostaa sulle kaikkea, ja silti te riitelette koko ajan. Miksi?" Mä en tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai huutaa. "Sovitaan niin, mä rakastan mutsii. Mut tiedoks vaan sullekkin että vaikka se ostaa mulle juttuja niin se ei tarkota että mä rakastan sitä", sanon. Minä en enää kuuntele. Äiti heittelemässä vaatteita, huutamassa mulle, minä pyyhkimässä kyyneleitä saunan eteisessä. Hetket, ei niin ihanat, pyörii silmissä.

     Se yksi mun kaveri ei vaan voi ymmärtää miksi mä en tulisi toimeen mutsin kanssa. Miten se edes voisi. Ei se tiedä mitään. 

     Mä tarvitsen pikkasen vaan alkoholia. Haluan lentää ihanaan maailmaan jossa kukaan ei välitä. Unohtaa. Kadota. Pyöriä kaduilla mukavassa humalassa. Pitää ehkä jopa pikkasen hauskaa.

xxx